maanantai 3. kesäkuuta 2019

ریاکاری درکاربرد سیاست بین الملل
ماجرای بلندی‌های جولان، کوسوو و کریمه

منبع: روبیکون
نويسنده: جیمز اونیل
اسرائیل کشوری است که از سال ۱۹۶۸ مرتکب اکثر خلاف‌ها نسبت به حقوق بشر گردیده است ولی هر نوع انتقادی از این خلاف‌ها با تهمت ضدسامی بودن دفع می‌شود. همین‌طور بمباران صربستان به وسيلۀ ایالات متحده آمریکا مغایر با حقوق بین‌الملل بود ولی در سطح جهان انعکاس مناسب نیافت. برعکس، در رابطه با به اصطلاح «الحاق» شبه‌جزیره کریمه به هیجان شدیدی دامن زده شد، زیرا مغایر منافع ایالات متحده آمریکا بود. در مورد ناتوانی سازمان ملل و پی‌آمدهای آن برای صلح جهانی.
بیانیه روز ۲۱ مارس ۲۰۱۹ ريیس‌جمهور ترامپ در مورد به رسمیت شناختن حاکمیت اسرائیل در بلندی‌های جولان بار دیگر توجه انظار عمومی را به اخلاق دوگانه ناتو و اذنابش از جمله استرالیا در رابطه با مسأله حاکمیت ارضی و حق تعیین سرنوشت و حقوق بین‌الملل جلب کرد. سه مورد مختلف این سالوسی و اخلاق دوگانه ملل غربی را نمایان می‌کند و ما آن را به ترتیب زمانی مورد بررسی قرار خواهیم داد.
بلندی‌های جولان که به سرزمین مستقل سوریه تعلق دارد، همراه کرانه‌های باختری رود اردن که به اردن تعلق داشت و همین‌طور‌‌ نوار غزه، در پایان جنگ شش روزه میان اسرائیل و مصر و سوریه و اردن در ژوئن ۱۹۶۹ از طرف اسرائیل به اشغال درآمد. از آن زمان اسرائیل کرانه‌های غربی و بلندی‌های جولان را اشغال کرده و به محاصره غزه ادامه می‌دهد و از این طریق درد و رنج فراوانی برای مردم این منطقه به وجود می‌آورد.

اسرائیل و سازمان ملل – خیابان یک‌طرفه تعهدات
طبق قوانین بین‌الملل و یا در اینجا دقیق‌تر بگوییم طبق چهارمین کنوانسیون مشهور ژنو متعلق به سال ۱۹۴۹، کشورها اجازه ندارند سرزمینی را که در جنگ به چنگ آورده اند، بعد از جنگ نیز در اشغال خود نگه دارند. روز ۲۲ نوامبر ۱۹۶۷ شورای امنیت سازمان ملل متحد با قطع‌نامه شماره ۲۴۲ به اتفاق آرا از اسرائیل خواست که قشون خویش را از مناطق اشغال شده خارج کند.
اسرائیل وقعی به این قطع‌نامه و ۳۲ قطع‌نامه دیگر که از سال ۱۹۶۸ صادر شد، ننهاد و از این طریق در خلافکاری علیه قوانین بین‌المللی رتبه اول را احراز کرد. رتبه دوم نصیب ترکیه با ۲۴ مورد در همان مدت زمان گردید. در سال ۱۹۸۱ اسرائیل قانون بلندی‌های جولان را گذراند و غصب بلندی‌های جولان را قانونی کرد. قطع‌نامه شماره ۴۹۷ شورای امنیت سازمان ملل متعلق به ۱۷ دسامبر ۱۹۸۱ این الحاق را «بی اعتبار و بدون تأثیر حقوقی» اعلام کرد.
جای تعجب نیست که اسرائیل به نقض قوانین بین‌المللی ادامه می‌دهد و ایالات متحده آمریکا و دیگر کشورهای عضو ناتو و استرالیا علیه این زیر پا گذاردن قوانین بین‌المللی هیچ اقدامی صورت نداده و حتا اجازه طرح مطلب را هم نمی‌دهند..
همین‌که این موضوع مطرح شود بلافاصله لابی یهودیان در اکثر کشورهای غربی تهمت ضدسامی بودن و دیگر خزعبلات نظیر را مطرح می‌کنند.
بیانیه ترامپ نوع دیگری از این رفتار است. سال گذشته او بیت‌المقدس را به عنوان پایتخت اسرائیل به رسمیت شناخت. این اقدام نیز مغایر با قوانین بین‌الملل بود و حتا قطع‌نامه‌ای را که ایالات متحده آمریکا در گذشته (همین‌طور در مورد بلندی‌های جولان) مهر تأيید بر آن نهاده بود، نقض میکرد.

بمب‌های آمریکا بر صربستان
مورد کوسوو متفاوت است ولی سؤال‌های تعیین‌کننده‌ای مطرح می‌سازد. با این‌که کوسوو بخشی از یوگسلاوی سابق بود ولی از نظر نژادی و زبانی، به آلبانی تعلق داشت. عناصر پرقدرتی در کوسوو خواستار استقلال آن از یوگسلاوی بودند. این جنبش استقلال‌طلبانه از طرف ایالات متحده حمایت می‌شد.
بین ماه مارس و ژوئن ۱۹۹۹ ایالات متحده آمریکا صربستان را بمباران کرد تا صرب‌ها را مجبور به تخلیه نیروهای نظامی خود از کوسوو نماید.
بین ماه مارس و ژوئن ۱۹۹۹ ایالات متحده آمریکا صربستان را بمباران کرد تا صرب‌ها را مجبور به تخلیه نیروهای نظامی خود از کوسوو نماید.
این بمباران بدون مجوز شورای امنیت انجام شد و مطابق با مقررات منشور سازمان ملل نبود و در نتیجه نقض فاحش قوانین بین‌المللی محسوب می‌شد. پس از پایان بمباران‌ها شورای امنیت سازمان ملل مطابق با قطع‌نامه شماره ۱۲۴۴ در چارچوب جمهوری فدرال یوگسلاوی به کوسوو خودمختاری اعطا کرد. روز ۱۷ فوریه ۲۰۰۸ کوسوو به طور یک‌جانبه استقلال خود را از یوگسلاوی اعلام کرد. رفراندمی صورت نگرفت ولی با اطمینان می‌توان گفت که اکثر مردم کوسوو به ویژه آلبانی‌تبارها که ۸۸٪ جمعیت کوسوو را تشکیل می‌دادند از این تصمیم حمایت می‌کردند.
روز ۸ اکتبر ۲۰۰۸ مجمع عمومی سازمان ملل از دیوان بین‌المللی کيفری، ارزیابی کارشناسیِ اعلامِ استقلالِ کوسوو را خواستار شد. دیوان به تاریخ طولانی اعلام استقلال‌های یک‌جانبه از قرن ۱۷ تاکنون اشاره کرد که اکثر آن‌ها از طرف کشور اصلی رد شده بود.

هروئین افغانی
دیوان به این نتیجه رسید که «قوانین بین‌المللی اعلام استقلال را ممنوع نکرده» (پاراگراف ۷۹) و «بیانیه ۱۷ فوریه ۲۰۰۸ مغایر با قوانین بین‌المللی نیست» (پاراگراف ۸۴).
ایالات متحده علاقه ویژه‌ای به کوسوو داشت که از جمله شامل بزرگ‌ترین پایگاه نظامی (کمپ باند استیل) که قرار به تأسیس آن بود، می‌شد. این پایگاه از جمله مهم‌ترین گذرگاه‌ها برای هروئین افغانی است که از طرف نیروهای ایالات متحده و هم‌پیمانانش در افغانستان هدایت می‌شود.
نه به خاطر بمباران‌های غیرقانونی یوگسلاوی از طرف آمریکا و نه به خاطر اعلام استقلال یک‌جانبه کوسوو هیچ تحریمی اعمال نشد و اقدامی صورت نگرفت. اکثر کشورهای جهان رفته‌رفته کوسوو را به عنوان کشوری مجزا و مستقل به رسمیت شناخته اند.

تغییر رژیم در اوکرائین
وقایع شبه‌جزیره کریمه عملاً متفاوت بود ولی آن‌هم سؤال‌های زیادی را مطرح می‌کرد. شبه جزیره کریمه از سال ۱۷۸۳ به کشور سلطنتی روسیه تعلق داشت.
روز ۱۸ فوریه ۱۹۵۴ هیأت ريیسه شورای عالی شوروی فرمانی صادر کرد که بنا بر آن کریمه به اوکرائین بخشوده می‌شد.
روز ۱۸ فوریه ۱۹۵۴ هیأت ريیسه شورای عالی شوروی فرمانی صادر کرد که بنا بر آن کریمه به اوکرائین بخشوده می‌شد. رفراندومی در بین مردم کریمه صورت نگرفت، البته اگر این رفراندوم انجام می‌شد الحاق کریمه به اوکرائین مطمئناً رد می‌شد.
این الحاق ظاهراً ایده دبیرکل وقت حزب کمونیست اتحاد شوروی خروشچف بود، که خود اوکرائینی بود. این اقدام یک اقدام دمکراتیک نبود و در ضمن حتا با قوانین اتحاد جماهیر شوروی نیز مغایریت داشت و «رپچارد ساکوا» در سال ۲۰۱۵ در کتاب خود خط جبهه اوکرائین به طور مبسوط به آن پرداخته است.
رابطه بین مردم کریمه و دولت اوکرائین در دهه‌های بعد با مشکلات زیادی روبه‌رو شد. کریمه «جمهوری خودمختار» محسوب می‌شد. هنگامی‌که در فوریه ۲۰۱۴ دولت قانونی و از نظر بین‌المللی به رسمیت‌شناخته شدۀ اوکرائین به کمک کودتایی که از طرف ایالات متحده آمریکا سازماندهی و حمايت شده بود سرنگون گردید، نارضایتی تشدید یافت.
دولت جدید اوکرائین دارای مواضع ضدروسی و علناً فاشیستی بود. نه این و نه آن برای مردم کریمه قابل قبول نبود. آن‌ها مانند مردم کوسوو عمدتاً دارای فرهنگ، زبان و نژاد مشترک بودند و خود را روس می‌شناختند.
برخلاف کوسوو در کریمه رفراندومی سازماندهی شد که ۸۳٫۱٪ جمعیت در آن شرکت کرد و ۹۵٫۵٪ شرکت کنندگان به وحدت مجدد با روسیه رأی داد. دومای روسیه به نوبه خود موافقت خود را با عضویت مجدد کریمه در فدراسیون روسیه اعلام کرد.
رسانه‌ها و سیاستمداران غربی مدام از عبارت «انضمام» که مترادف با «غصب، اشغال، حمله، تسخیر، تصاحب و سلب مالکیت» است، استفاده می‌کنند. هیچ‌یک از این عبارت‌ها مبین توالی وقایعی که در کریمه رخ داد نیست.

حقوق بین‌الملل برای همه یکسان نیست
از نظر حقوق بین‌الملل هیچ تفاوتی میان آن‌چه که در کوسوو با موافقت دیوان بین‌المللی کيفری صورت گرفت و آن‌چه که مردم کریمه انجام دادند وجود ندارد. مورد آخر حتا دمکراتیک‌تر بود، زیرا نتیجه قریب به اتفاق يک رفراندوم به نفع خروج از اوکرائین و پیوستن مجدد به روسیه را با خود حمل می‌کرد.
ولی پی‌آمدها کاملاً متفاوت بود. روسیه مدام بدنام می‌شود و علیه دولت روسیه و بسیاری از مدیران بلندپایه سیاسی و اقتصادی این کشور تحریم‌هايی اعمال می‌شود. از خود سؤال کنیم: اگر عکس این جریان صورت گرفته بود و کریمه خواستار خروج از فدراسیون روسیه و پیوستن به اوکرائین شده بود، چه اتفاقی می‌افتاد؟ به احتمال زیاد کریمه با آغوش باز پذیرفته می‌شد و مردم کریمه تشویق می‌شدند، زیرا انتخاب «صحیحی» کرده بودند.
کریمه دارای اهمیت استراتژیک ویژه‌ای است به همین دلیل انگلیس‌ها در جنگ کریمه سال‌های ۱۸۵۳ تا ۱۸۵۶ علیه روس‌ها جنگیده بودند. و باز به دلیل هدف ژئوپولیتیکی اصلی دخالت ایالات متحده در اوکرائین و زیر سؤال بردن پایگاه دریايی روسیه در سواستوپول ضروری به نظر می‌رسید.
داستان این سه دوره – بلندی‌های جولان، کوسوو و کریمه – مبین اخلاق دوگانه و ریاکارانه‌ای است که ویژه سیاست‌های ژئوپولیتیکی می‌باشد و اظهارات اخیر ترامپ در مورد بلندی‌های جولان این برداشت را تقویت می‌کند.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Luonto_Villivihannekset

 Miksi luolaihminen osasi hortoilla (Suo-ohdake)?

Koin ruokaan liittyvän intuition omakohtaisesti ensimmäisen kerran viime kesänä, vaikka olen hortoillut aktiivisesti jo parikymmentä vuotta. Asian, mistä R-H puhui, kun haastattelimme häntä Raijan kanssa viime keväänä Lontoossa: luonnonkansojen luontaisen tajun kasveista, mitä pitää syödä ja mitä ei voi syödä.
R on Englannin johtavia hortoilijoita, villikasviluennoitsijoita ja kurssittajia. Hänen missionsa ei ole kerätä kasveja kalliille huippuravintoloille vaan opettaa tavallisia ihmisiä ymmärtämään, intuitiivisestikin, luontoa arkisena aarreaittana. Tapasimme R:n vuosi sitten maaliskuussa, jolloin Englannissa hortoilukausi on parhaimmillaan. Vertailimme maittemme kasveja ja käytänteitä ja paljon löytyy samaa, mutta R ihaili meidän jokamiehen oikeuksia. Suomihan on paratiisi luonnonravinnon etsijälle!



R kysyi, miten on mahdollista, että joka puolella maailmaa lukutaidottomilla ihmisillä on ollut paljon enemmän kasvien käyttötietoutta kuin nykyihmisillä internetin aikana. Miten luolaihmiset saivat tiedon kulkemaan kokemuksistaan? Tämä kasvi on hyvää tämän ihottuman hoitoon, tämä tyrehdyttää verenvuodon, tällä paranee tulehdus. Miten myrkylliset kasvit todettiin? Maistamalla ja odottamalla kuoleeko maistaja kouristuksiinsa? Ainoa vastaus Robinin mukaan oli intuitio. Sama millä jo hevosenvarsa tietää tarkkaan mitä se syö niityllä, vaikka se olisi erotettu muista hevosista jo pienenä.
Intuitiota auttavat aistit. Kasveja pitää lähestyä joka aisti avoinna silloinkin kun jo tietää niistä. R kirjoittaa itse: I have surrendered my life to the primordial ancient Wild Flow, the one we are all born into, yet few have the courage to follow, and its only a crush, and a sniff and a nibble away.
Luolaihminen minussa heräsi
Tuo intuitioteoria tuntui loogiselta, mutta ei omakohtaiselta. Kunnes kaikki muuttui voimakkaan kokemukseni kautta. Olin viime kesänä hortoilemassa luonnonniityllä. Apajani vieressä törötti korkeita ohdakkeita. Ei mitenkään kauniita kasveja kaikkine piikkeineen ja tummine varsineen. Yhtäkkiä, luotaan työntävästä ulkonäöstään huolimatta, minulle tuli olo, että tuon kasvien piikkien sisällä on jotakin, jota minun alkoi tehdä mieli aivan valtavasti! En edes tiennyt mikä ohdake tuo tarkalleen oli ja onko se edes syömäkelpoinen. Erityisesti latvan varren sisus ikään kuin hohkasi houkuttavuuttaan. Minun oli pakko saada sitä! Ajatus täytti merkillisesti ja ennenkokemattomasti mieleni.

suo-ohdakkeita

Olin kuullut, että ohdakkeissa on syötäviä osia, mutta en ollut ikinä perehtynyt niihin. Edessä oli himoitsemiani ohdakkeita, joita oli mahdoton edes koskea ilman hanskoja. Onneksi olin ottanut mukaan hanskat nokkosia varten. Ajattelin, että ehkäpä ohdakkeella on piikit juuri siksi, että se varjelee aarrettaan. Aivan kuin nokkosellakin. Jotakin niin arvokasta ravintokokonaisuutta, että se katoaisi sukupuuttoon, jos eläimet pystyisivät syömään sitä helposti.
Tiedonhakua kotona
Poimin kasveja mukaani ja aloin etsiä tietoa ohdakkeen lajista ja syöntikelpoisuudesta. Luontoportti.com antoi helposti lajitunnistuksen eväät ja intohimoni kohde oli suo-ohdake (Cirsium palustre). Mutta kuten syötävien kasvien kohdalla yleensä Luontoportti antaa vinkkejä syötävistä osista, siellä ei ollut mitään mainintaa suo-ohdakkeesta ravintona. Menin kirjahyllyllemme ja otin sieltä Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjan. Kirjasta ei löytynyt mitään ohdakkeista. Yrtit ja villivihannekset -kirja, ei mitään. Miles Irvingin The Forager Handbook: ohdakkeita esiteltiin mutta ilman mitään syöntiohjetta.
Vasta kunnon Lönnrot osasi kertoa, että erityisesti suo-ohdakkeen kuorittu varsi on herkullista kuin parsa! Ei muuta kuin maistamaan. (Jos jossakin näissä mainituissa lähteissä oli kuitenkin jotakin tietoa ohdakkeiden syönnistä, painotan, että en vain löytänyt sitä helposti innostuksessani).

ohdakkeen kuorinta

Kuorin keräämäni varret hansikkaiden ja veitsen kanssa. Maistoin suo-ohdakkeen piikkipeiton alta paljastunutta mehukkaan vaaleaa sisusta. Se oli todella hyvää! Sen rakenne oli kuin paksu, al denteksi keitetty spagetti ja maku kuin yhdistelmä parsaa ilman kitkeryyttä ja makeaa sokeriherneen kuorta ilman kuituisuutta. Kuorin useita varsia. Jos varren sisälle oli muodostunut hiukankin putken reikää, maku alkoi olla heti huonompi. Eli norkkuvat, taittuvat latvat ennen kukinta-aikaa olivat selvästi niitä, joita kannatti metsästää.
Herkuttelemaan!
Laitoin satsin kuorittuja varsia höyryttymään hetkeksi kuin maitohorsmaparsat. Hiukan voita ja suolaa ja maku oli jumalainen! Vaimoni ja kanssa hortoilijani Ra oli samaa mieltä. Mutta miksi minä himoitsin tätä piilottelevaa herkkua? Miksi intuitioni koputti olkapäälleni ja osoitti tuota hassunkurisen tympeän näköistä, usein lähes parimetristä hujoppikasvia?
Lähdin hakemaan lisää tietoa suo-ohdakkeen ravintosisällöstä kansainvälisiltä sivuilta ja tutkimuksista. Maarianohdakehan on tunnettu rohtokasvi. Suo-ohdakkeesta ehkä mielenkiintoisin tieto oli sen sisältämä luonnollinen inuliini eli ei se teollinen versio, mitä lisäillään elintarvikkeisiin. Inuliini oli varmasti herkullisuuden osa ja se auttaa suoliston bakteeriston kehittymistä.


Olikohan suolistobakteeristoni kunnostamistarve himoni syy? Minulla on keliakia ja suolistoni on herkkä. Olin viime vuonna ottanut varotoimenpiteenä penisilliinikuurin punkin pureman punehtumisen vuoksi. Antibioottikuurin jälkeen voi kestää jopa pari vuotta, että suolistobakteerien kanta elpyy takaisin. Minua on himottanut myös fermentoitu horta, joka tietysti vilisee miljardeittain ihmisystävällisiä mikrobeja. Luonto tarjoaa lääkkeen joka vaivaan. Ja auki oleva, vaistoava ihminen voi kuulla vastauksen sisältään.

pelto-ohdake

Maistoin myös pelto-ohdakkeita, jotka ovat yleisiä, syömäkelpoisia ja helpommin kuorittavia. Ne ovat hyviä, mutta eivät ihan suo-ohdakkeen veroisia.

ohdakkeita lautasella

Syötyäni paljon villivihanneksia ympäri vuoden olen havainnut myös päin vastaisen ilmiön. Olen yleensä aika suvaitsevainen ruuan suhteen, mutta nyt jo pelkkä kuvan näkeminen “rekkamiehen aamiaisesta” saa vatsani kääntymään nurin. Lapsella on usein, ennen makumaailmansa hämärtymistä pakkoruokinnalla, taju siitä mitä hänen pitäisi syödä, jos tarjolla on erilaisia, hyviä vaihtoehtoja. Minusta esimerkiksi itäisen Välimeren ja Aasian perinne ruokapöydässä on hyvä. Siellä ruuat tuodaan keskelle pöytää ja jokainen kerää siitä itse haluamansa aterian. Ei lautasannoksia, joista sanotaan “syöpäs poika lautasesi tyhjäksi, jättää ei saa”.
Olen vakuuttunut, jos on kuuro omille tai lapsen mielihaluille – en puhu siis koukuttavien ruokien kuten valkoisen sokerin himosta – silloin kadottaa oman luonnonlapsen intuitionsa. Sisäinen tietämys ohjaa ja antaa tietoa itselle yksilöllisesti parhaasta ruokavaliosta. Mielihalutkin voivat vaihdella vuodenajan ja oman voinnin mukaan. Meilläkin 10-vuotias lapsi veren hemoglobiiniarvojen romahdettua ja päästyään kotiin sairaalasta pyysi äidiltä kolmena päivänä peräkkäin “äiti tee sitä nokkosmuhennosta”. Viikon päästä veriarvot olivat lääkärin hämmästykseksi kohdallaan.
Olen sanomattoman onnellinen intuitiostani, joka johdatti minut uusien herkkujen äärelle. Koen olevani yhä enemmän osa luontoa syödessäni villin luonnon antimia.
**************************************************************************************

Ohdakkeet ja hierakat

Suo-ohdakeTanakoiden ohdakkeiden sesonki kestää pari kesäkuun ensimmäistä viikkoa. Kaikkia ohdakkeita voi syödä, mutta maukkaimpia lienevät pelto-ohdakkeet, joita tapaa usein isohkoina kasvustoina. Varsien piikkisyys riippuu lajista, joten et välttämättä tarvitse käsineitä poimimiseen. Poimi varsia, jotka ovat taipuisia: puumaisen koviksi ehtineet varret eivät kelpaa ruoaksi. Syötävyys selviää viimeistään maistamalla.
Ohdakkeiden varret sopivat sellerin tapaan esimerkiksi paistoksiin, kastikkeisiin ja keittoihin. Samaan tapaan ja samaan aikaan voi hyödyntää nuorta hierakkaa: ruokana voi käyttää niin varret, lehdet kuin kukkavarrenkin. Hierakka sisältää sukulaisensa raparperin tapaan oksaalihappoa. Siksi hierakka-aterioita kannattaa tasapainottaa kalsiumrikastetuilla tuotteilla.

Hierakka (Hevonhierakka)>>

Hevonhierakka (Rumex longifolius) on yleinen lähes koko Suomessa. Se viihtyy typpipitoisilla kulttuurikasvupaikoilla hyötyen eläinten laidunnuksesta. Karjan ravinnoksi se ei kelpaa ja voi siten jäädä rauhassa jatkamaan sukua kilpailijoiden kadottua parempiin suihin. Hevonhierakan suuret lehdet ovat leveämmät ja yleensä lievemmin poimuiset kuin poimuhierakan. Jäykkä suora varsi jää talveksi pystyyn talventörröttäjäksi. Vihertävä kukinto on vaatimattoman näköinen, mutta pähkylähedelmien kypsyttyä ulkonäkö muuttuu ruskehtavaksi ja siten näyttävämmäksi. Kasvin suomalainen nimi johtuu ilmeisesti kukinnon yhtäläisyyksistä hevosen hännän kanssa. Tieteellinen lajinimi longifolius tarkoittaa pitkälehtistä.

Käyttö ravintona

Nuoria hierakan lehtiä voi lisätä pieniä määriä tuoreeltaan salaatteihin. Hierakoiden lehdet sisältävät oksaalihappoa, mutta kuitenkin vähemmän kuin samaan sukuun kuuluvien suolaheinien lehdet. Runsaammin lehtiä voi käyttää keitettyinä pinaatin tapaan. Lehdissä on runsaasti karoteenia ja C-vitamiinia. Hierakoiden juuret ovat sisältämiensä parkkihappojen vuoksi niin pahanmakuisia, ettei niitä voi käyttää ravintona. Kypsät hierakoiden siemenet sen sijaan kelpaavat jauhettuina puuroihin ja leivontaan. Kahta hierakkalajia, pinaattihierakkaa (Rumex patientia) ja "maustehierakkaa" (Rumex scutatus), viljellään pinaatin tapaan käytettäväksi.

Käyttö rohtona

Erityisesti poimuhierakka on vanha rohtokasvi. Lisäksi Keski-Euroopassa on hyödynnetty rohtona tylppälehtihierakkaa. Rohdoksi käytetään lähinnä juurta, joka vaikuttaa sapeneritystä lisäävästi, ruokahalua parantavasti, limakalvoja supistavasti ja ulostavasti. Vaikutus on peräisin useammasta eri yhdisteestä, joita ovat mm. antrakinoniglykosidit, parkkiaineet, emodiini, rumikiini, kversetiini ja krysofaanihappo. Hierakoilla hoidetaan erityisesti maksan toiminnan häiriöitä ja ummetusta sekä näistä vaivoista johtuvia ihosairauksia. Myös punataudin hoitoon niitä on käytetty. Verta puhdistavan vaikutuksensa vuoksi hierakoiden juurilla on ollut merkitystä kasvainten hoidossa. Siemenet supistavat voimakkaasti limakalvoja, ja niitä onkin käytetty ripulin hoitoon. Lehdillä on runsaan C-vitamiinipitoisuutensa vuoksi ollut merkitystä keripukin lääkkeenä.

Varoitukset

Liian suurista rohtoannoksista voi seurata pahoinvointia, kouristuksia ja iho-oireita. Lehtien liiallinen pureskeleminen saattaa aiheuttaa ientulehduksen.

 Rseptti!

Hevonhierakka
  • nuoria hevonhierakan varsia
  • 1 avomaankurkku
  • kylmäpuristettua öljyä
  • hitu suolaa ja mustapippuria
  • pari lusikallista soijajukurttia tai kaurakermaa
1. Kiehauta hevonhierakan varsia 10 minuuttia, kaada vesi pois ja huuhtele. Leikkaa pieniksi paloiksi ja pilko kurkku.
2. Sekoita kaikki ainekset kulhossa, maista. Tarjoa heti.

Villivihannekset: Opettele kesän uutuusmaut

http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/vegaia/ruoka/villivihannekset-opettele-kesan-uutuusmaut 

Villikasveja voi maistella ennakkoluulottomasti, kunhan osaa varoa myrkkykasveja. Ajantasaista myrkkykasvien luetteloa julkaistaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) nettisivuilla. Luotettavia ja laadukkaita internet-kasvioita ovat Luontoportti ja Pinkka. Levinneisyystiedot kertoo Helsingin yliopiston kasvitieteellisen museon ylläpitämä Kasviatlas.

torstai 23. toukokuuta 2019

Annetaan puheenvuoro Nallelle ja nautitaan hänen korkeasta lennostaan!!
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos esiintyi torstaina Helsingissä Suuri Osakesäästäjäpäivä -sijoitustapahtumassa. Wahlroos viittasi esityksensä aikana Helsingin Säätytalolla meneillään oleviin hallitusneuvotteluihin.
Wahlroos siteerasi esityksessä ranskalaista filosofia Alexis de Tocquevillea (1805-1859).
”De Tocqueville sanoi aikoinaan, että Yhdysvallat pysyy koossa niin kauan, kun poliitikot ymmärtävät, että kansaa voi lahjoa kansan omilla rahoilla”, Wahlroos sanoi ja täsmensi vielä:
”Velanottaminen ja kansan lahjominen niillä rahoilla ei ole mitään muuta kuin kansan lahjomista sen omilla rahoilla.”
Hallitusneuvottelija Antti Rinne kertoi tiistaina, että hallitus voi käyttää merkittävästi lisää rahaa pysyviin menolisäyksiin sekä investointeihin. Ilmeisesti osa menonlisäyksistä rahoitetaan valtion omaisuuden myynneillä, esimerkiksi pörssiomistuksilla.
Valtio omistaa lähes 30 miljardin euron arvosta 17 suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita. Niihin kuuluvat esimerkiksi Neste, Finnair, Outokumpu ja Sampo, jonka puheenjohtaja Wahlroos on.
Suurten pörssiomistusten vuoksi on sanottu, että valtio on Suomen Wallenberg. Wallenbergit ovat yksi Ruotsin elinkeinoelämän vaikutusvaltaisimmista ja varakkaimmista suvuista.
”Jos valtio on Suomen Wallenberg, elämme keskellä sosialistista tasavaltaa, jonka markkinamekanismeissa on ilmiselvä puute. Valtio ei voi olla Suomen Wallenberg”, Wahlroos sanoi.
Wahlroos näytti tervehtivän ilolla mahdollisia valtion osakemyyntejä.
”Minun täytyy olla varovainen. En voi alkaa kehua sitä, että uusi hallitus saattaa myydä valtion omaisuutta. Jos sanon, että se on hyvä juttu, niin ei tapahdu.”
”Siksi en sano sitä, ja silloin se ehkä tapahtuu.”
”Omistajuus on Suomessa aliarvostettua”
Wahlroosin mukaan Suomessa ei ymmärretä, kuinka tärkeää yksityinen omistaminen on.
”Omistajuus on Suomessa aliarvostettua, koska perinteisesti olemme halunneet, että se on aliarvostettua. Suomalaisessa politiikassa omistamisen edistäminen ja korostaminen on lähes kiellettyä.”
”Suomen teollinen investointitaso on tänä päivänä noin puolet pienempi kuin Ruotsissa bruttokansantuotteeseen suhteutettuna, koska täällä ei arvosteta omistamista.”
Wahlroos kritisoi sitä, että pääomatuloverotusta on lähinnä kiristetty vuosien varrella.
”Suomen naapurimaat ymmärtävät, kuinka tärkeää omistaminen on. Me Suomessa teemme lähes kaiken sen eteen, että omistaminen olisi mahdollisimman vaikeaa.”
”Jonkun täytyy nousta barrikadeille sanomaan, että Suomesta ei tule hyvä paikka, ellemme kunnioita omistusoikeutta ja omistamista enemmän kuin aikaisemmin ja edistä myös sitä.”
”Täydellistä puppua”
Wahlroos sanoo hämmästelevänsä sitä, kuinka suuresti suomalaiset kaihtavat riskiä.
”Suomi on erikoinen paikka. Missään muualla Ifin markkina-alueella asiakkaat eivät kysy yhtä pieniä omavastuuosuuksia kuin Suomessa. Missään muualla he eivät halua minimoida riskiään niin täydellisesti kuin Suomessa.”
If on Sampo-konserniin kuuluva suuri vakuutusyhtiö, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltian maissa.
”Meillä suomalaisilla taloudellinen riippumattomuus on harvinaisempaa kuin muualla. Meillä on taipumus sanoa, että me tarvitsemme yhteiskuntaa. Siksi koska emme selviä itse, koska meillä ei ole mitään omaisuutta.”
Lopputuloksena on Wahlroosin mukaan yhteiskunta, jossa ihmiset ovat riippuvaisia julkisesta vallasta ja vähemmän itsenäisiä.
”Omistamiseen kuuluu myös vastuu ja vaikutusvalta. Jos olisi niin, että yhteiskunta olisi aina paras organisaatio hoitaa taloudelliset prosessit, sosialismi olisi voittanut aikoja sitten. Jos ylivoimainen viisaus löytyisi poliitikoilta, emme tarvitsisi yksityisiä yrityksiä.”
Wahlroos sanoi, että hän ei nuoruudessaan ymmärtänyt yksityisen omistajuuden merkitystä.
”Kun minä olin nuori toope vasemmistolainen, luulin skaalaedun ja suunnitelmallisuuden vievän yhteiskuntaa eteenpäin. Se oli luonnollista, koska meidät kasvatettiin siihen.”
”Dynaamisesti muuttuvassa teknologisesti kehittyvässä maailmassa se on täydellistä puppua. Me tarvitsemme omistajuutta.”
 

maanantai 13. toukokuuta 2019

DNA on maailman paras historiankirja

Regina Rask  

En tiedä mammuttien aikaan eläneen esi-äitini nimeä, mutta tiedän kyllä, missä päin maailmaa hän eli. Tiedän myös, mitä reittiä pitkin hän kauan sitten kulkeutui alkukodistamme Afrikasta tänne Suomeen. Tiedän myös, että isän puoleltani meillä on yhteinen esi-isä norjalaisten viikinkien kanssa.
En odottanut mitään näin romanttista, kun joitakin vuosia sitten tilasin DNA-testin. Halusin yksinkertaisesti löytää isoisäni. Äitini ei tiennyt, kuka hänen isänsä oli ja seurasin vuosikaudet, miten tämän olennaisen palasen puuttuminen vaivasi häntä. Isoisää ei toistaiseksi ole löytynyt. En kuitenkaan ole luopunut toivosta. Hän löytyy siinä vaiheessa, kun joku toinen hänen mahdollisista jälkeläisistään tekee testin. Kun tämä geneettinen osuma löytyy tietokannasta, saan tiedon siitä yritykseltä, jonka kautta tein testini. Da-taa! Henkilökohtainen historiani täydentyy. Toisin kuin kirkonkirjat ja muut dokumentit saattavat tehdä, DNA:mme ei nimittäin valehtele. Se antaa kauas historiaan menevää, lahjomatonta tietoa äitiemme ja isiemme sukuhistoriasta.
DNA-testit ovat halventuneet ja niiden tilaaminen on helppoa. Me suomalaiset olemme tässä niin sanotussa geneettisessä sukututkimuksessa maailman aktiivisimpia. Noin 10.000 suomalaista on jo testauttanut DNA:nsa ja määrä kasvaa nopeasti. Kuluttajatestejä tekee tällä hetkellä neljä suurta firmaa, kaikki amerikkalaisia. Niitä ovat FamilytreeDNA, 23andMe, Ancestry.com ja National Geographic. Kaikki käyttävät akkreditoituja laboratorioita, joten testit ovat luotettavia.
Testit tilataan ja maksetaan netissä. Perustestin hinta pyörii noin 150 euron molemmin puolin. Kohta tilaaja saa postissa kirjekuoren, jossa on testintekovälineet. Näytteenotto tehdään kotona yksinkertaisesti pyyhkäisemällä posken sisäpintaa näytepuikolla. Puikko suljetaan muoviputkiloon, jossa on bakteerikasvua estävää nestettä. Sitten putkilo lähetetään Yhdysvaltoihin.
Parin kuukauden päästä pääset kurkistamaan historian alkuhämäriin.
DNA-sukututkimus antaa kahdenlaisia vastauksia. Se kertoo henkilön esihistoriasta, siitä mihin "klaaniin" henkilö suorassa äiti-tai isälinjassa kuuluu. Kun geeni kopioituu vanhemmalta lapselle, tapahtuu usein pieniä virheitä eli mutaatioita. Nämä mutaatiot periytyvät edelleen. Niistä tulee siis eräänlaisia "korvamerkkejä." Mutaatioiden avulla selviää myös se, mitä reittiä esivanhempamme ovat historian alkuhämärissä Suomeen tulleet.
Tutkimuksen keinoin on mahdollista myös löytää geenisukulaisia. Ehkä minäkin siis jonakin saan tietää, kuka isoisäni oli.
Perustestejä on kolmenlaisia:
1) isälinjan testi (Y-DNA)
2) äitilinjan testi (mtDNA)
3) kokonaisperimän testi ("serkkuhaku", Family Finder)
Veljelleni tehty isälinjan testi antoi suoran isälinjamme haploryhmäksi (haploryhmä eli mutaatioiden sarja) I:n. Se on germaanis-skandinaavinen ryhmä, jota on leikkimielisesti kutsuttu myös viikinkihaploksi. Veljeni saa tasaiseen tahtiin DNA-osumia varsinkin Skotlannista ja sen saarilta, paikoilta jossa nimenomaan norjalaiset viikingit puuhastelivat enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti.
Entä missä esiäitini kammoksui näitä valtavan kokoisia mammutteja? Äitilinjan testin ansiosta tiedän, että tämä tapahtui jossain Silkkitien liepeillä, Keski-Aasiassa. Pumpulitikun päästä löytyi nimittäin Z, piskuinen ja Euroopan puolella harvinainen aasialainen haploryhmä (=ihmisen perimässä oleva alue, joka on eri ihmisillä erityyppinen.) Haploryhmä Z on yleisimmillään Koreassa, Kiinan pohjoisosissa ja Keski-Aasiassa. Sitä tavataan myös siperialaisilla ja jonkin verran saamelaisilla.
DNA on paitsi maailman paras historiankirja myös loistava geneettinen navigaattori.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Työntekijöitä hiljennetään ja tiedottaminen ontuu tarkoituksella – "Asiakkaita kun riittää ilman viestintääkin" 

Sosiaalipalvelut ovat usein viimesijaisia ja välttämättömiä palveluita ihmisille, jotka eivät pärjää ilman niitä. Silti sosiaalialan työntekijät joutuvat käymään kamppailuja sananvapaudestaan, selviää tuoreesta Lapin yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta.

Osassa työyhteisöissä on suoranaisia viestintäkieltoja ja vaikenemiseen painostaminen saatetaan aloittaa jo uuden työntekijän perehdyttämisessä.
Väitöksen tekijä Laura Tiitinen pitää palveluviestinnän vaientamista vahvasti koko alan ammattietiikan vastaisena.
Sosiaalihuoltolaki velvoittaa välittämään tietoa palveluiden toimivuudesta ja asiakastyölähtöisiä kehittämisehdotuksia. Tiitinen toivookin, että lakia noudatettaisiin.

Uhkailua, kiusaamista, työsuhteen päättyminen

Työntekijöiden sananvapaus tunnistetaan heikosti työyhteisöissä, selviää tutkimuksesta. Työntekijät itse eivät tiedä, mistä heillä on oikeus viestiä.
Lisäksi esimiehet ja johtajat eivät tunne tai aina kunnioita työntekijöiden sananvapautta.
– Havaitsin, että kriittisistä aiheista viestiminen saattoi johtaa uhkailuihin, kiusaamiseen ja yhden haastateltavan kohdalla työsuhteen päättämiseen. Heitä saatetaan vaientaa, mikäli keskusteluaihe ei miellytä työnantajaa, kertoo aiheesta väitellyt Tiitinen.

"Työntekijät eivät uskalla viestiä kriittisistä aiheista"

Väitöksen mukaan työn epäkohdista ja muutostarpeista viestimiseen liittyy vaientamista, vaikka alan työntekijöillä on lakisääteinen ja ammattieettinen velvollisuus ilmoittaa, mikäli he havaitsevat asiakkaiden palvelun laadussa puutteita.
– Työntekijät paljastavat työn epäkohtia julkisuuteen viimeisenä keinonaan, jota edeltää ratkaisupyrkimykset työyhteisön sisällä. He eivät uskalla viestiä kriittisistä aiheista, siitä seuraavien rangaistusten pelossa.
Osassa työyhteisöissä oli suoranaisia viestintäkieltoja ja vaikenemiseen painostaminen saatettiin aloittaa jo uuden työntekijän perehdyttämisessä.
– Vaientaminen on sananvapauden estämistä tai hankaloittamista. Siinä pyritään estämään työntekijöitä jakamasta tietoa epäkohdasta, keräämästä todisteita siitä ja suunnittelemasta epäkohdan paljastamista työyhteisön ulkopuolelle.

"Viestintään ei panosteta, jotta ihmiset eivät osaisi hakeutua sosiaalipalveluihin"

Tiitinen kertoo, että vaientaminen tapahtuu kontrolloimalla tiedonkulkua ja keskustelukanavia, harhauttamalla ja viivästyttämällä epäkohtien ratkaisemista, häpäisemällä ja mitätöimällä epäkohtien paljastajaa, pelottelemalla seurauksilla ja rankaisemalla epäkohdan paljastamispyrkimyksistä.
– Sekin yllätti, että palveluista viestimättömyyttä käytetään resurssien kontrollointiin. Asiakkaita kun riittää ilman viestintääkin. Palveluviestintään ei panosteta, jotta ihmiset eivät osaisi hakeutua sosiaalipalveluihin, hän sanoo.
– Näitä viimesijaisia ja välttämättömiä sosiaalipalveluita kuitenkin käyttävät usein yhteiskunnan kaikkein heikompiosaisimmat jäsenet kuten lapset, vanhukset, vammaiset ja sairastuneet.
Koskeeko ilmiö vain sosiaalityöntekijöitä vai onko se yleistettävissä terveydenhuoltoonkin?
– Epäkohtia ja vaientamista voi olla kaikkien toimialojen palveluissa, niin yksityisissä kuin julkishallinnon palveluissa. Vaientamista tapahtui erityisesti sellaisissa työyhteisöissä ja organisaatioissa, joissa ei ole toimintamalleja ja -kulttuuria epäkohtien raportointiin, käsittelyyn ja poistamiseen.
Myönteisistä aiheista viestimistä vaiennettiin Tiitisen mukaan sellaisissa organisaatioissa, jossa oli erittäin ahdas viestintähierarkia.

"Meillä on ehkä liikaa luotettu siihen, että palvelut toteutetaan lain ja ammattietiikan mukaisesti"

Mitä löytämäsi havainnot kertovat suomalaisesta työkulttuurista?
– Meillä on ehkä liikaa luotettu siihen, että palvelut toteutetaan lain ja ammattietiikan mukaisesti. Oletetaan, että palveluntuottajat ja niiden käyttäjät valvovat itse palvelun laatua.
Kunnat ovat yksityistäneet palveluita, mutta niiden laadun valvontaan ei ole hänen mukaansa panostettu riittävästi.
– Epäkohdat ja niiden vaientaminen eivät kuitenkaan paikannu vain kuntien ostopalveluihin, vaan niitä löytyy ihan kaikesta toiminnasta.
Tiitisen mukaan suomalainen työkulttuuri elää vanhanaikaisessa viestintäkulttuurissa. Viestintä on johtajalähtöistä, hierarkkista ja tiukasti kontrolloitua.
– Siinä viestitään niukasti palveluista ja muulle mediajulkisuudelle antaudutaan vasta pakon sanelemana. Uudenaikaisessa viestinnässä odotettaisiin kykyä nopeaan ja moniääniseen vuorovaikutukseen.
Haastateltavat kuvailivat usein kollegoiden ja koko työympäristön vierastavan tai pelkäävän julkista vuorovaikutusta kansalaisten kanssa.
Minkälaisia vaikutuksia vaikenemisella on työyhteisölle?
Työyhteisöiden sisällä tieto asiakastyössä tehdyistä havainnoista ei kulje riittävällä tavalla johtajien ja päättäjien tietoon.
Asiakastyötä tekevät ammattilaiset havaitsevat systemaattisesti toistuvat ja rakenteelliset epäkohdat, jotka heikentävät ihmisten oikeuksia sekä heidän auttamistaan.
– Palvelujärjestelmän epäkohtien ja onnistumisten julkituominen on osa sosiaalipoliittista palautejärjestelmää. Jos päättäjät eivät saa moninäkökulmaista palautetta palveluiden toimivuudesta ja riittävyydestä, he eivät pysty tekemään hyviä päätöksiä.
Organisaatioiden sisäisissä kamppailuissa voidaan vaientaa tiedonkulkua palveluiden tilasta sekä kriittisesti tarkastelevia ja muutokseen pyrkiviä näkökulmia.
Tiitisen mukaan näiden havaintojen kuuleminen on tärkeää, sillä alan asiakkailla on harvoin mahdollisuuksia puolustaa omia oikeuksiaan ja vaatia rakenteellisia muutoksia.
Tiitinen huomauttaa, että työntekijöiden vetäytyminen julkisesta keskustelusta vahvistaa koko alan vaikenemisen kulttuuria.
– Sosiaalialan työyhteisöiden julkisuudesta vetäytymisen vaikutukset ulottuvat työpaikkojen ulkopuolelle. Ne heijastuvat yhteiskunnan tasolla hiljaisuutena, joissa varjoon jäävät tietyt aiheet, näkökulmat ja puhujat.

Puhuminen vähentäisi häpeää ja leimaantumisen pelkoa

Millainen sosiaalisektorin todellisuus olisi, mikäli siellä ei olisi vaikenemisen kulttuuria?
– Sosiaalipalveluista puhuminen vähentäisi palveluiden käyttämiseen liittyvää häpeää ja leimaantumisen pelkoa. Paremman viestinnän ansiosta asiakkaat ohjautuisivat oikeisiin palveluihin ja oikea-aikaisesti.
Tiitinen muistuttaa, että ihmisten auttaminen ongelmissaan on helpompaa ja halvempaa, kun ongelmiin päästään tarttumaan mahdollisimman varhain.
– Sosiaalipalvelut ovat usein viimesijaisia ja välttämättömiä palveluita ihmisille, jotka eivät pärjää ilman niitä. Palveluviestinnän vaientaminen on vahvasti koko alan ammattietiikan vastaista.
– Mikäli palveluiden ja palvelurakenteiden kehittämisessä kuultaisiin työntekijöiden ja asiakkaiden kokemuksia ja ratkaisuehdotuksia, tuotettaisiin takuulla vaikuttavampia palveluita.

"Organisaatioilta odottaisin peiliin katsomista ja lainsäädännön noudattamista"

Mitä tilanteelle voisi tehdä – miten kehittää työkulttuureja?
– Organisaatioilta odottaisin peiliin katsomista ja lainsäädännön noudattamista. Sosiaalihuoltolaki velvoittaa välittämään tietoa palveluiden toimivuudesta ja asiakastyölähtöisiä kehittämisehdotuksia. Tätä ei vielä monin paikoin noudateta.
Samainen laki edellyttää jokaista työyhteisöä tekemään järjestelmän epäkohtien raportointiin ja poistamiseen sekä kieltää epäkohtien raportoinnista rankaisemisen.
Tiitinen toivoo, että palvelun laadussa havaituista ongelmista puhumisesta tulisi tehdä arkea.
– Me kaikki teemme joskus virheitä, mutta virheiden peittelyn sijasta voisimme korjata niitä prosesseja, joista virheet aiheutuvat. Näin virheet eivät toistuisi ja työyhteisö oppisi.
Virheistä puhuminen vaatii esimiehiltä kannustamista ja työntekijöiltä rohkeutta.
– Epäkohtaraportit ja palveluiden kehittämisehdotukset tulisi ottaa organisaatiossa vastaan ikään kuin lahjana. Ne kertovat siitä, että työntekijät haluavat tehdä työtään laadukkaasti.

Epäkohtia tutkittu aiemminkin

Suomessa ei ole vielä tehty laajaa tutkimusta sosiaalipalveluiden epäkohtien yleisyydestä. Muutamat tutkimukset kuitenkin antavat viitteitä epäkohtien määrästä.
Valtaosa (88 prosenttia) sosiaalialan epäkohtakyselyn (Tiitinen & Silén 2016) vastaajista (vastaajina 183 sosiaalialan korkeakoulutettua) oli havainnut ainakin yhden työyhteisöönsä liittyvän epäkohdan viimeisen vuoden aikana.
41 prosenttia vastaajista oli havainnut työyhteisössä rangaistuksia epäkohtaan puuttumisesta ja 25 prosentilla oli sellainen käsitys, että jonkun työsuhde on päättynyt epäkohtaan puuttumisen vuoksi.
Lisäksi Valviran (2016) tekemässä vanhusten kaltoinkohtelututkimuksessa 93 prosenttia vastaajista oli havainnut työssään vanhusten kaltoinkohtelua (vastaajina 7 406 vanhustenhuollon palvelukodin työntekijää).
Molemmissa tutkimuksissa resurssien koettiin olevan merkittävin epäkohtiin vaikuttava taustatekijä.