Pieni musta kala
Samad Behrangi[1]
Oli keskitalven yö. Vanha kala oli kerännyt meren pohjassa ympärilleen kaksitoista tuhatta lastaan ja lastenlastaan kertoakseen niille tarinan:
”Olipa kerran pieni musta kala, joka eli äitinsä kanssa pienessä vuoren kivisistä seinämistä pulpahtavassa ja laakson syvyyteen suuntavassa purossa.
Pienen musta kalan ja hänen äitinsä asuinpaikka sijaitsi mustan kiven takana sammalkaton alla. Öisin ne nukkuivat kaksistaan sammalten alla. Pienen musta kalan sydämessä oli palavaa kaipua nähdä kuutamo omassa kodissaan, vaikkapa kerran!
Äiti ja lapsi liikkuivat peräkkäin aamusta iltaan, joskus muiden kalojen seassa, nopeassa tahdissa, mennen ja tullen. Tämä pieni musta kala oli ainoa terveenä kasvanut lapsi äitinsä kymmenestä tuhannesta pienokaisesta.
Oli useita päiviä, joiden aikana pieni musta kala puhui erittäin vähän ja oli jatkuvasti ajatuksissaan. Laiskasti ja haluttomasti se liikkui suunnasta toiseen ja jäi kauemmas äidistään.
Äiti ajatteli lapsensa tylsistyneen ja toivoi sen väistyvän pian. Mutta mustan kalan tuska oli peräisin jostain muualta!
Kerran varhaisaamuna ennen auringonnousua, pieni musta kala herätti äitinsä ja sanoi: ”Äiti, haluan sanoa sinulle muutaman sanan.”
Äiti vastasi unisena: ”Lapsi kulta! Etkö löydä parempaa aikaa? Eikö ole kiva mennä ulkoilemaan? Saat puhua myöhemmin!”
Pieni musta kala kertoi: ”Ei. Äiti minä en voi enää kierrellä. Täytyy mennä pois täältä.”
Äiti kyseli: ”Täytyykö sinun mennä?”
Pieni musta kala vastasi: ”Kyllä äiti. On pakko mennä.”
Äiti jatkoi: ”Mihin haluat mennä varhaisena aamupäivänä?”
Pieni musta kala vastasi: ”Tahdon mennä ja saada tietää mihin tämä puro päättyy. Tiedätkö äiti! Olen jo kuukausia ajatellut tämän puron päätepistettä, mutta en ole vieläkään saanut mitään selvää päähäni. Koko viime yön aikana en ole sulkenut silmiäni ja olen ajatellut lakkaamatta. Lopulta olen päättänyt mennä itse ja löytää puron päätepisteen. Tekee mieli tietää, mitä muualla tapahtuu."
Äiti naurahti ja kertoi: ”Lapsena minullakin oli aika samanlaisia ajatuksia. Minun kultaseni! Purolla ei ole alkua eikä sen kummempaa loppuakaan. Tällainenhan se vain on, ja totuus on tämä! Purossa vesi juoksee loputtomasti eikä päädy mihinkään.”
Pieni musta kala jatkoi: ”Eikö, rakas äitini, kaikella ole loppunsa? Yö loppuu, päivä loppuu, viikko, kuukausi, vuosi...”
Äiti keskeytti hänen puheensa ja kertoi: ”Jätä nämä isot puheet sikseen ja nouse ja mene kiertueelle. Nyt on aika ulkoilla eikä puhua tuollaisia!”
Pieni musta kala vastasi: ”Ei, äiti. Nämä kiertelyt ovat väsyttäneet minut. Haluan lähteä liikkeelle ja nähdä, mitä muualla tapahtuu. Tulette mahdollisesti ajatelleeksi, että joku on opettanut näitä ajatuksia pienelle mustalle kalalle. Mutta sinun on tiedettävä, että minä itse olen ruvennut ajattelemaan tätä jo aikoja sitten. Olen kyllä oppinut aika paljon sieltä ja täältä. Olen muun muassa ymmärtänyt sen, että vanhojen kalojen enemmistö valittaa siitä, että ne ovat viettäneet elämänsä turhaan ja merkitsemättömästi. Ne itkevät ja kiroavat jatkuvasti ja valittavat kaikesta. Minä haluan tietää, onko elämisen tarkoitus todella se, että liikutaan pienessä tilassa, kunnes vanhetaan eikä muuta? Tai se, että muullakin tavalla voidaan elää maailmassa?...
Pienen mustan kalan puheen loputtua äiti sanoi: ”Lapsikulta! Oletko seonnut? Maailma!....maailma!..... Mitä tarkoitat maailmalla? Maailma on täällä, missä me olemme, ja elämä on juuri tämä, mitä meillä on.....”
Sillä hetkellä iso kala lähestyi heidän kotiaan ja sanoi: ”Naapuri, minkä vuoksi olet kinastelemassa lapsesi kanssa? Näyttää siltä, että tänään ette ole ulkoilumielessä.”
Pienen mustan kalan äiti tuli kotoa ulos kuultuaan naapurin äänen ja vastasi: ”Ajat ovat muuttuneet! Nyt lapset haluavat opettaa äitejään!”
Naapuri ihmetteli: ”Miten niin?”
Mustan kalan äiti vastasi: ”Katso mihin tämä pikkulapsi tahtoo mennä! Hän puhuu jatkuvasti halustaan mennä ja katsoa, mitä maailmassa tapahtuu! Aika isoja puheita!”
Naapuri kyseli: ”Lapsukainen! Mistä lähtien olet tullut tiedemieheksi ja filosofiksi kertomatta meille?”
Pieni musta kala vastasi: ”Rouva! Minä en tiedä, ketä te kutsutte tiedemieheksi tai filosofiksi. Minä olen vain kyllästynyt näihin edestakaisin liikkumisiin enkä halua jatkaa näitä ikävystyttäviä kiertelyitä ja olla turhan onnellinen, kunnes avaan silmäni ja näen vanhentuneeni teidän kaltaiseksi, ollen silti sama tietämätön kala kuin ennen.”
Naapuri vastasi: ”Oho!......mitä puhetta!”
Äiti jatkoi: ”Minä en koskaan ajatellut, että minun ainokaisesta lapsestani kasvaisi tällainen. En tiedä kuka pahantahtoinen tyyppi on rakkaan lapseni ajatusten takana!”
Pieni musta kala sanoi: ”Ei kukaan olekaan minun ajatusteni takana. Minulla on järkeä ja älyä. Minä ymmärrän. Minulla on silmät ja näen.”
Naapuri kertoi pienen mustan kalan äidille: ”Sisko! Muistatko tuon kierukkaisen etanan?”
Äiti sanoi: ”Kyllä! Hyvin sanottu. Se ahdisteli lastani aika paljon. En tiedä, mitä toivoisin Jumalalta sen kohtaloksi!”
Pieni musta kala sanoi: ”Lopettakaa, äiti! Hänhän oli minun toverini.”
Äiti sanoi: ”Emme olleet kuulleet koskaan kalan ja etanan ystävyyssuhteesta!”
Pieni musta kala sanoi: ”En minäkään ollut koskaan kuullut kalan ja etanan vihamielisyydestä, mutta te hukutitte tuon paran.”
Naapuri sanoi: ”Se oli ansaittu kuolema. Oletko unohtanut, mitä puheita se piti siellä sun täällä?”
Pieni musta kala sanoi: ”Tappakaa minutkin, koska minä puhun samoista asioista.”
Joka tapauksessa! Kinastelun aiheuttama ääni veti muita kaloja paikalle. Pienen mustan kalan puheet olivat suututtaneet kaikkia. Yksi vanhoista kaloista sanoi: ”Luuletko meidän säälivän sinua?” Toinen sanoi: ”Pieni kuritus riittää!” Pienen mustan kalan äiti sanoi: ”Menkää pois! Älkää koskeko minun lapseeni!”
Toinen kaloista sanoi: ”Rouva! Kun et kasvata lastasi riittävän kunnolla, sinun on kärsittävä siitä.”
Naapuri sanoi: ”Minua hävettää elää teidän naapuruudessanne.”
Toinen sanoi: ”Lähetetään sen vanhan etanan luo, ennen kuin asia saa vakavia piirteitä.”
Kun kalat ryhtyivät ottamaan pientä mustaa kalaa kiinni, sen ystävät kerääntyivät sen ympärille ja veivät sen pois hässäkästä.
Pienen mustan kalan äiti itki ja löi itseään päähän ja rintaan ja sanoi: ”Voi! Olen menettämässä lapseni. Mitä minun on tehtävä?”
Pieni musta kala sanoi: ”Äiti! Älä itke minun puolesta, itke noiden onnettomien, säälittävien ja vanhojen kalojen puolesta.
Yksi kaloista huusi: ”Älä solvaa, pikkukakara!”
Toinen huusi: ”Jos lähdet tultuasi katumapäälle, ei sinulla ole enää sijaa meidän porukassamme!”
Kolmas sanoi: ”Älä mene, nämä ajatukset ovat nuoruuden oikkuja!”
Neljäs sanoi: ”Mikä tässä paikassa on vikana?”
Viides kertoi: ”Ei ole muuta maailmaa olemassa. Maailma on täällä, tule takaisin!”
Kuudes sanoi: ”Jos tulet järkiisi ja palaat takaisin, silloin tiedämme, että olet todella fiksu kala.”
Seitsemäs sanoi: ”Me olemme tottuneet näkemään sinut täällä...”
Äiti sanoi: ”Sääli minua, älä mene! Älä mene!”
Pienellä mustalla kalalla ei enää ollut asiaa noilla puheilla. Muutama samanikäinen ystävä saattoi hänet putoukselle asti ja palasi takaisin. Pieni musta kala sanoi ystävilleen erotessaan heistä: ”Ystävät, näkemisen toivossa! Älkää unohtako minua.”
Ystävät vastasivat: ”Miten voimme unohtaa sinut? Sinä herätit meidät syvästä unesta. Opetit meille asioita, joita emme osaneet miettiä tähän asti. Näkemisen toivossa, tietoinen ja rohkea ystävämme!”
Pieni musta kala tuli putouksesta alas ja löysi itsensä yhdessä isossa lammessa. Alussa se menetti itsehallintansa. Kesti vähän aikaa, kunnes se lähti uimaan ja kiertelemään ympäri lampea. Se ei ollut nähnyt siihen asti niin paljon vettä yhdessä paikassa. Tuhansia nutipäitä räpiköi vedessä. Nähdessään pienen mustan kalan ne rupesivat pilkkaamaan sitä ja sanoivat: ”Katso sen tyyliä! Minkälainen olemus sinulla on?”
Pieni musta kala tuijotti kunnolla ja vastasi: ”Pyydän teitä olemaan pilkkaamatta. Minä olen pieni musta kala. Kertokaa tekin, mitä te olette, jotta voimme tutustua toisiimme.”
Yksi sanoi: ”Me kutsumme itseämme roskakalaksi/käfche maahi(!!!).”
Toinen lisäsi: ”Jalosukuisia, tietenkin.”
Kolmas sanoi: ”Maailmasta ei löydy mitään meitä kauniimpaa.”
Neljäs sanoi: ”Emme ole rumia ja tyylittömiä niin kuin sinä.”
Pieni musta kala: ”Minä en odottanut teidän olevanne niin itserakkaita. Olkoon niin. Minä annan teille anteeksi, koska nämä puheet ovat teidän tietämättömyydestänne johtuvia.”
Nutipäät sanoivat yhteen ääneen: ”Olemmeko me tietämättömiä?”
Pieni musta kala: ”Jos ette olisi tietämättömiä, olisitte tienneet, että maailmassa on monia muita, joiden ulkonäkö on paljon mielekästä niille itselleen! Nimi, jolla teitä kutsutaan, ei edes ole teidän omanne.”
Nutipäät raivostuivat, mutta huomattuaan pienen mustan kalan puhuvan viisaasti ne rupesivat käyttäytymään eri tavalla ja sanoivat: ”Sinä yrität turhan liikaa, me kiertelemme maailmaa päivittäin aamusta iltaan emmekä näe mitään muuta kuin itsemme, vanhempamme ja pieniä matoja, jotka eivät ole vakavasti otettavissa.”
Pieni musta kala: ”Te ette voi poistua lammesta, miten sitten puhutte maailman kiertämisestä?”
Nutipäät: ”Onko tämän lammen lisäksi muka olemassa muuta maailmaa?”
Pieni musta kala: ”Teidän on mietittävä ainakin, mistä tämä vesi tulee tähän lampeen ja mitä muuta sen ulkopuolella voisi olla.”
Nutipäät: ”Mitä on tämän lammen ulkopuolella? Me emme ole koskaan nähneet tämän lammen ulkopuolta! Ha ha... ha ha... sinä olet seonnut!”
Pieni musta kalakin rupesi nauramaan ja ajatteli jättää nutipäät omiin oloihinsa ja lähteä. Mutta myöhemmin se mietti että on parempi vaihtaa muutama sana heidän äitinsä kanssa ja kysyi: ”Missä teidän äitinne on?”
Yhtäkkiä sammakon vinkuva kurnutus säikäytti hänet. Sammakko oli istunut lammen rannalla kiven päällä. Se hypähti veteen, tuli kalan luo ja sanoi: ”Täällähän minä. Oliko asiaa?”
Pieni musta kala: ”Terve, iso rouva!”
Sammakko sanoi: ”Sukujuureton olento! Olet ylvästelylläsi aika huono ja puhut lapsille aika paksusti noin isolla suullasi. Minä olen elänyt sen verran, että tiedän maailman olevan tämä lampi. Parasta, että painut tiehesi ja jätät minun lapseni oikealle polulle.”
Pieni musta kala: ”Vaikka eläisit sata kertaa tämän kaltaista elämää, olisit silti tietämätön ja kykenemätön.”
Sammakko suuttui ja hypähti/hyppäsi pienen mustan kalan kimppuun, mutta pieni musta kala väisti ja pakeni salamannopeasti, nostattaen lammen pohjamutaa ja pieniä matoja pinnalle.
Laakso oli kiemurteleva ja puron vesikin moninkertainen, mutta jos halusi katsoa laakson pohjaa vuorten huipulta, puro näkyi valkean narun muodossa. Jossain iso kivi oli irronnut vuoresta ja pudonnut laakson pohjalle, jakaen puron veden kahtia.
Iso, kämmenen kokoinen sisilisko oli laittanut vatsansa kiviseinämälle, nauttien auringon lämmöstä ja katsellen samanaikaisesti pyöreää ja isoa rapua, joka oli istunut veden matalikon pohjahiekkojen päällä syömässä saalistamaansa sammakkoa.
Pienen mustan kalan silmät osuivat yhtäkkiä rapuun ja häntä pelotti. Rapu katseli häntä karseasti ja sanoi: ”Voi, mikä kohtelias kala! Tule eteen, pikkuinen tule!”
Pieni musta kala: ”Minä matkustan maailman ympäri enkä missään tapauksessa halua päätyä teidän ylhäisyytenne saaliiksi!”
Rapu kysyi: ”Miksi ihmeessä olet niin kyyninen ja pelokas, pikku kala?”
Pieni musta kala: ”Minä en ole kyyninen enkä pelokas, vaan kerron sen, mitä silmäni näkevät ja järkeni käskee.”
Rapu sanoi: ”Ole hyvä ja kerro, mitä sinun silmäsi näkivät ja mitä järkesi käski, kun tulit luulleeksi, että minä haluan saalistaa sinua?”
Pieni musta kala: ”Älä rupea selittelemään!”
Rapu sanoi: ”Tarkoitatko sammakkoa? Nyt sinä olet aivan lapsenomainen!(!!). Minä olen vastahakoinen sammakoita kohtaan/minä pidän sammakoita vastenmielisinä(!!)ja sen takia saalistan niitä. Sinä tiedät, että ne luulevat olevansa maailman ainoita olentoja ja lisäksi ne ovat onnellisia. Minä haluan antaa niiden ymmärtää, kenen hallussa maailma todella on! Sinun ei siis tarvitse pelätä ollenkaan, rakas ystäväni. Tule lähemmäksi, tule!”
Sanottuaan sanansa rapu rupesi liikkumaan mustan kalan suuntaan, raahaten itseään takaperin. Sen tyyli kävellä oli niin naurettava, että sai mustan kalan nauramaan vastointahtoisesti ja sanomaan: ”Parka! Sinä et ole vielä oppinut kävelemään, mistä tietäisit kenen hallussa maailma on?”
Pieni musta kala otti etäisyyttä rapuun. Varjo verhosi veden pintaa ja yhtäkkiä kova isku painoi ravun hiekkamassan sisään. Nähdessään ravun ilmeen sisilisko purskahti nauruun, liukastui ja oli lähellä pudota itsekin veteen.
Rapu ei voinut enää tulla ulos. Pieni musta kala näki pienen paimenpojan, joka oli seissyt veden äärellä/lähellä/rannalla katsomassa häntä ja rapua. Yksi vuohi- ja lammaslauma lähestyi vettä ja ne pistivät kuononsa veteen.
Mää mää ja bää bää – äänet olivat täyttäneet laakson.
Pieni musta kala odotti siihen asti, kunnes vuohet ja lampaat joivat vettä ja lähtivät.
Se kutsui sisiliskoa ja sanoi: ”Hyvä sisilisko! Minä olen pieni musta kala ja olen menossa löytämään puron päätepisteen. Luulen sinun olevan fiksu ja tietoinen olento, ja sen takia haluaisin kysyä sinulta jotakin.”
Sisilisko sanoi: ”Kysy vain, mitä tahansa.”
Pieni musta kala sanoi: ”Matkani varrella minua on peloteltu kovasti pelikaaneista, miekkakaloista ja lokeista.”
Sitten sisilisko mateli kiven raolle ja palasi erittäin pieni tikari mukanaan.
Pieni musta kala otti tikarin ja sanoi: ”Rakas sisilisko! Sinä olet todella kiltti. Minä en tiedä, miten kiittää sinua.”
Sisilisko sanoi: ”Ei tarvitse kiittää, ystäväni. Minulla on paljon näitä tikareita. Ollessani vailla tekemistä istuskelen ja teen tikareita kasvien piikeistä antaakseni niitä sinun kaltaisille tietoisille kaloille.”
Pieni musta kala kysyi: ”Onko täältä kulkenut muukin kala ennen minua?”
Sisilisko vastasi: ”On kulkenut aika monia! Ne ovat liittyneet omaksi joukokseen ja tehneet kalamiehen elämän synkäksi.” [tai: ruvenneet ahdistamaan kalamiestä]
Pieni musta kala sanoi: ”Anteeksi, puhe synnyttää puhetta. Jos et laskisi uteliaisuuttani piikkiin, kerro, miten ne ovat tehneet kalamiehen elämän synkäksi?”
Sisilisko sanoi: ”Siten, että ne ovat liittyneet yhteen heti, kun kalamies on heittnyt verkkonsa veteen ja ovat rynnänneet verkkoon ja vetäneet sen mukanaan meren pohjaan.”
Sisilisko pani korvansa kivenkoloon, kuunteli ja sanoi: ”Minun on lähdettävä, lapseni ovat heränneet.”
Sisilisko meni kiven rakoon ja pienen mustan kalan oli pakko mennä kysellen jatkuvasti peräkkäisiä kysymyksiä itseltään: ”Hetkinen. Virtaako puro todella mereen? Voisiko pelikaanin voima riittää lyömään minut?
Voisiko miekkakalan tehdä mieli tappaa lajitoverinsa ja syödä se? Mitä vihamielisyyttä lokilla voisi olla meitä kohtaan?”
Pieni musta kala meni uiden ja ajatteli. Matkalla, tien jokaisen vaaksan aikana, se näki ja oppi uutta.
Se piti putouksesta alas putoamista, heittäen kuperkeikkaa ja jatkaen uintiaan. Se tunsi auringon lämmön omassa selässään ja sai voimaa. Jossakin peura oli juomassa vettä kiirehtien. Pieni musta kala tervehti sitä ja sanoi: ”Nätti peura, mihin sinulla on noin kiire?”
Peura vastasi: ”Metsästäjä on perässäni. Hän ampui yhden luodin. Katso tänne.”
Pieni musta kala ei nähnyt luodin osumapaikkaa, mutta peuran ontuvasta juoksusta se ymmärsi peuran puhuvan totta.
Jossakin toisaalla se näki kilpikonnia torkahtamassa auringonlämmön alla ja toisessa paikassa peltopyiden naurun hohotus oli kaikumassa laaksossa. Vuorikasvien tuoksut leijailivat ilmassa ja laskeutuivat veden sekaan.
Iltapäivällä kala pääsi paikkaan, jossa laakso levisi ja vesi juoksi metsän keskeltä.
Veden määrä oli lisääntynyt ja musta kala totisesti nautti siitä. Myöhemmin se törmäsi muihin runsaisiin kaloihin.
Se ei ollut nähnyt muuta kalaa äidistään eroamisen jälkeen. Muutama pienen pieni kala kokoontui hänen ympärilleen ja sanoi: ”Näytät olevasi vieras, etköhän?”
Pieni musta kala vastasi: ”Kyllä, olen vieras. Tulen pitkän matkan takaa.”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Mihin haluat mennä?”
Pieni musta kala sanoi: ”Menen etsimään puron päätepisteen.”
Pienen pienet kalat kysyivät: ”Minkä puron?”
Pieni musta kala sanoi: ”Tämän puron, jonka sisällä olemme uimassa.”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Me sanomme tätä joeksi.”
Musta kala ei sanonut mitään. Yksi pienen pienistä kaloista sanoi: ”Tiedätkö ollenkaan, että pelikaani on odottamassa matkan varrella?”
Musta kala sanoi: ”Kyllä tiedän.”
Toinen pienen pieni kala sanoi: ”Tiedätkö senkin, kuinka leveä ja laaja pussi pelikaanilla on?”
Musta kala vastasi: ”Tiedän senkin.”
Pienen pieni kala kysyi: ”Siltikö haluat mennä?”
Musta kala vastasi: ”Kyllä. Minun on mentävä joka tapauksessa!”
Nopeasti kalojen keskelle levisi sana, että pieni musta kala on tullut pitkien matkojen takaa ja se haluaa mennä löytämään joen päätepisteen eikä pelkää pelikaania ollenkaan.
Muutama pienen pieni kala tuli houkutelluksi lähtemään mustan kalan kanssa, mutta aikuisten pelossa eivät päässeet nostamaan ääntään.
Muutama niistä sanoi: ”Jos pelikaania ei olisi, tulisimme mukaan kanssasi. Me pelkäämme pelikaanin pussia.”
Joen varrella oli kylä. Kylän naiset ja tytöt pesivät vaatteita ja astioita joen vedessä. Pieni musta kala kuunteli vähän aikaa heidän hälinäänsä, katseli myös lasten leikkimistä vedessä jonkin aikaa ja painui tiehensä.
Meni, meni, meni ja yhä meni, kunnes koitti yö. Se ryhtyi nukkumaan yhden kiven alla. Keskellä yötä se heräsi, näki kuutamon olevan vedessä levittäen valonsa kaikkialle.
Pieni musta kala piti kuusta valtavasti. Öiseen aikaan, jolloin kuu oli vedessä, sen mieli teki raahautua ulos sammalten alta ja puhua muutaman sanan sen kanssa. Mutta joka kerta sen äiti heräsi ja vei hänet sammalten alle nukkumaan uudelleen. Pieni musta kala meni kuun lähelle ja sanoi: ”Terve, minun nätti kuuni!”
Kuu sanoi: ”Maailma on lian suuri etkä sinä voi mennä kaikkialle.”
Musta kala vastasi: ”Olkoon niin. Menen sinne asti minne voin.”
Kuu sanoi: ”Mieleni tekisi jäädä luoksesi aamuun asti, mutta iso musta pilvi on tulossa minua kohti estämään valoani valaisemasta.”
Musta kala sanoi: ”Kaunis kuu, minä pidän kovasti sinun valostasi. Mieleni tekisi sen säteilevän minuun ikuisesti.”
Kuu vastasi: ”Kala kulta! Totta puhuen minulla ei ole valoa itsestäni. Aurinko antaa minulle valon ja minä heijastan sen maahan. Oletko sinä kuullut mitään siitä, että ihmiset haluavat matkustaa ja tulla laskeutumaan minun päälleni muutaman vuoden päästä?”
Musta kala sanoi: ”Tämä on mahdotonta.”
Kuu vastasi: ”On vaikea tehtävä. Mutta halutessaan ihmiset...”
Kuu ei voinut puhua loppuun asti. Musta pilvi saapui ja peitti sen kasvot. Yö pimeni uudelleen ja musta kala jäi täysin yksin.
Se katseli muutaman minuutin ajan pimeyttä mykistyneenä ihmetellen ja ryömi sen jälkeen kiven alle ja nukahti. Varhain aamulla se heräsi ja näki ympärillään muutaman pienen pienen kalan, jotka puhuivat toistensa kanssa kuiskaten.
Huomattuaan mustan kalan heränneen ne sanoivat yhteen ääneen: ”Hyvää huomenta!”
Musta kala tunnisti heidät heti ja sanoi: ”Hyvää huomenta! Vihdoin viimein lähditte minun perään!”
Yksi pienen pienistä kaloista sanoi: ”Kyllä. Mutta emme ole vielä päässeet irti pelosta.”
Toinen sanoi: ”Pelikaanin ajatus ei jätä vielä meitä rauhaan.”
Musta kala sanoi: ”Te ajattelette liikaa. Ei voi ajatella loputtomiin. Kun olemme tien päällä, pelkomme väistyy kokonaan.”
Mutta kun ne ryhtyivät matkalle, ne huomasivat veden nousevan niiden ympärille ja laskettuaan peitekannen niiden päälle pimeys valtasi joka paikan eikä pakenemiselle jäänyt ulospääsyä. Musta kala ymmärsi heti, että ne ovat joutuneet pelikaanin pussiin.
Pieni musta kala sanoi: ”Ystävät! Me olemme jääneet kiinni pelikaanin pussiin, mutta pakotiekään ei ole sulkeutunut lopullisesti.”
Pienen pienet kalat rupesivat itkemään ja toinen niistä sanoi: ”Meillä ei ole pakotietä. Tämä on sinun syytäsi. Sinä houkuttelit meitä ja ajoit meidät hakotielle!”
Toinen sanoi: ”Nyt se nielaisee meidät kaikki ja loppumme tulee.”
Yhtäkkiä pelottavan naurun hohotus kaikui vedessä. Tämä oli pelikaani, joka nauroi. Se nauroi ja sanoi: ”Kuinka pieniä kaloja olenkaan saalistanut! Ha ha ha ha... Minua harmittaa! En haluaisi nielaista teitä mielelläni! Ha ha ha ha...”
Pienen pienet kalat rupesivat anomaan ja sanoivat: ”Teidän ylhäisyytenne, herra pelikaani! Me olemme kuulleet teidän hyvästä maineestanne jo aikoja sitten. Jos soisitte armoa ja avaisitte hyväenteisen nokkanne edes hiukan, me voisimme mennä ulos ja rukoilla teidän hyväenteisen olemuksenne puolesta ikuisesti!”
Pelikaani sanoi: ”Minä en halua nielaista teitä nyt heti. Minulla on varastoitua kalaa, katsokaa vatsojenne alle...”
Monta pientä ja isoa kalaa oli pussin pohjalla levällään.
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Teidän ylhäisyytenne! Herra pelikaani! Me emme ole tehneet mitään. Me olemme viattomia. Tämä pieni musta kala eksytti meidät oikealta tieltä....”
Pieni musta kala sanoi: ”Pelkurit! Luuletteko tämän viekkaan linnun antavan armoa, kun pyydätte niin hartaasti?”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Sinä et tiedä, mitä puhut. Nyt näet, kuinka ylhäisyytemme, herra pelikaani armahtaa meidät ja nielaisee sinut!”
Pelikaani sanoi: ”Kyllä, armahdan teidät, mutta yhdellä ehdolla.”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Kertokaa ehtonne, herra!”
Pelikaani sanoi: ”Hukuttakaa tämä utelias kala. Siten te saatte vapautenne.”
Pieni musta kala otti etäisyyttä ja sanoi pienen pienille kaloille: ”Älkää hyväksykö. Tämä viekas lintu haluaa kylvää eripuraa meidän välille. Minulla on suunnitelma...”
Mutta pienen pienet kalat olivat niin paljon ajatuksissaan vapaudestaan, että eivät ajatelleet mitään muuta ja hyökkäsivät pienen mustan kalan kimppuun.
Pieni musta kala vetäytyi pussin takaosaan ja sanoi kuiskaten: ”Pelkurit! Olette jääneet kiinni. Joka tapauksessa, teillä ei ole pakotietä eikä teidän voimanne riitä taltuttamaan minua.”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Meidän on hukutettava sinut. Me haluamme vapautemme!”
Pieni musta kala sanoi: ”Olette järjiltänne! Vaikka hukuttaisitte minut, ette silti löydä pakotietä. Älkää tulko huijatuiksi!”
Pienen pienet kalat sanoivat: ”Sinä puhut näin oman henkesi pelastamiseksi. Muuten et ajattele meitä ollenkaan!”
Pieni musta kala sanoi: ”Kuulkaa! Näytän teille ratkaisun. Minä teeskentelen kuollutta muiden kuolleiden kalojen joukossa. Silloin näemme, vapauttaako pelikaani teidät vai ei. Jos ette hyväksy minun ehdotustani, tapan teidät tikarillani, revin pussin kappaleiksi ja pakenen pois ja te...”
Yksi pienen pienistä kaloista keskeytti hänen puheensa ja huusi: ”Lopeta nyt! Minä en jaksa kuunnella näitä puheita... uhhu... uhhu... uhhu...”
Pieni musta kala sanoi sen itkun nähden: ”Miksi otitte mukaanne tällaisia hemmoteltuja lapsia?”
Se otti esille tikarinsa ja nosti sen pienen pienten kalojen silmien eteen. Ne hyväksyivät pakon edessä pienen mustan kalan ehdotuksen ja rupesivat toistensa kanssa valetappeluun. Pieni musta kala teeskenteli kuollutta ja muut nousivat pintaan ja sanoivat: ”Teidän korkeutenne! Herra Pelikaani! Hukutimme uteliaan pienen mustan kalan...”
Pelikaani nauroi ja sanoi: ”Teitte hyvin! Tämän työnne palkkioksi minä nielaisen teidät kaikki elävältä ja te saatte tehdä kunnon vaelluksen mahassani!”
Pienen pienet kalat eivät saaneet vähäisintäkään aikaa. Salamannopeasti ne ajautuivat alas pelikaanin kurkusta ja niiden lopun heti koitti.
Mutta pieni musta kala veti tikarinsa samanaikaisesti, repi pussin seinämän yhdellä iskulla ja pakeni. Pelikaani huusi tuskasta ja hakkasi päätään vettä vasten, mutta ei voinut mennä mustan kalan perään.
Pieni musta kala meni ja meni yhä, kunnes oli keskipäivä. Nyt ei ollut vuorta eikä laaksoa näköpiirissä. Joki virtsi tasangolla. Muutama pieni joki oikealta ja vasemmalta oli liitynyt siihen jokeen nostattaen veden määrän monikertaiseksi. Pieni musta kala, joka nautti veden runsaudesta, yhtäkkiä tuli itsekseen ja huomasi veden olevan pohjatonta. Se meni sinne sun tänne päin, mutta ei osunut mihinkään. Vettä oli niin runsaasti, että pieni musta kala oli eksynyt siihen!
Se ui niin kuin tahtoi, silti päänsä ei osunut mihinkään paikkaan. Yhtäkkiä se näki pitkän ja ison eläimen hyökkäävän salamannopeasti sen suuntaan.
Sillä oli kaksihaarainen saha suunsa edessä. Pieni musta kala ajatteli, että nyt heti miekkakala raatelee sen pieniksi kappaleiksi. Se liikehti nopeasti, väisti ja nousi veden pinnalle. Vähän ajan kuluttua se meni uudestaan veden alle katsomaan pohjaa. Tiensä puolessavälissä se törmäsi yhteen kalaparveen, tuhannen tuhansia kaloihin! Se kysyi yhdeltä: "Toveri! Minä olen vieras. Tulen pitkien matkojen takaa. Mikä paikka tämä on?”
Kala kutsui ystäviään ja sanoi: ”Katsokaa! Joku toinen... ” ja se sanoi mustalle kalalle: ”Toveri, tervetuloa mereen!”
Toinen kaloista sanoi: ”Kaikki joet ja purot päättyvät tähän. Jotkut niistä uppoavat tietenkin soihin.”
Toinen sanoi: ”Halutessasi voit liittyä meidän joukkoomme, ihan milloin tahansa.”
Pieni musta kala iloitsi pääsystään mereen ja sanoi: ”Parasta tehdä ensin kiertue ja sen jälkeen tulla ja liittyä teidän joukkoonne. Mieleni tekee olla mukananne tämänkertaisessa kalamiehen verkon haltuunottamisessa.”
Yksi kaloista sanoi: ”Lähiaikoina haaveesi tulee toteutumaan. Mene nyt tekemään kiertueesi, mutta varo lokkia, jos menet veden pinnalle. Nykyään se ei enää pelkää ketään eikä jätä meitä rauhaan ennen kuin on saalistanut päivittäin neljä tai viisi kalaa.”
Musta kala irtaantui merikalojen parvesta ja rupesi uimaan. Vähän ajan kuluttua se nousi veden pintaan. Lämmin aurinko paistoi. Pieni musta kala tunsi sen polttavan lämmön omassa selässään ja nautti siitä. Tyynesti ja iloisesti se oli veden pinnalla uimassa ja sanoi itselleen: ”Kuolema voisi nyt kovin helposti tulla minua kohtaamaan, mutta minun ei pitäisi mennä kuoleman kuolemaa vastaan. Tietenkin, jos kerran joutuisin kohtaamaan kuoleman, sitten kohtaan sen, se ei ole tärkeää. Tärkeää on se, minkälaisen vaikutuksen minun elämäni tai kuolemani tulee antamaan muiden elämälle...”
Pieni musta kala ei voinut seurata ajatustaan tätä enempää. Lokki tuli, otti sen ja vei mukanaan. Lokki oli ottanut sen vyötäröstä niin lujasti ja kovasti kiinni, että pieni musta kala oli menettää henkensä! Kuinka paljon loppujen lopuksi yksi pieni kala voisi pysyä hengissä veden ulkopuolella? Kala ajatteli: ”Kunpa lokki nielaisisi hänet nyt heti ja sen mahassa oleva vesi ja kosteus estäisi sitä kuolemasta ainakin muutamaksi minuutin ajaksi.” Tällä mielessään se sanoi lokille: ”Miksi et nielaise minua elävänä? Minä olen sen lajinen kala, jonka ruumis täyttyy myrkystä heti kuolemansa jälkeen.”
Lokki ei sanonut mitään ja ajatteli: ”Oi huijari! Mitä petosta ajatuksessasi on? Haluatko puhuttavan minua ja karkaavasi?”
Manner oli tullut kaukaa näkyviin ja lähestyi lähestymistään. Pieni musta kala ajatteli: ”Jos päästään mantereelle, työstäni tulee loppu” ja sanoi: ”Tiedän, että haluat viedä minut lapsillesi, mutta minä olen kuollut ennen kuin pääsemme mantereelle. Rumiini täyttyy silloin myrkyllä. Miksi et sääli lapsiasi?”
Lokki ajatteli: ”Varovaisuus on hyve. Syön sinut itse ja saalistan toisen kalan lapsilleni... hetkinen, eikö tuo on huijausta? Ei, et voi tehdä mitään!”
”Lokki oli näissä ajatuksissaan, kun se huomasi mustan kalan ruumiin löystyvän ja lakkaavan liikkumasta. Se ajatteli itsekseen: ”Kuoliko se? Nyt en enää voi itsekään syödä sitä. Tuhlasin turhaan näinkin pehmeän ja hoikan kalan!”
Näin ollen se kutsui mustaa kalaa sanoen: ”Hei, pikkuinen. Oletko vielä hengissä, jotta voisin syödä sinut?”
Mutta se ei voinut puhua loppuun. Heti kun se avasi nokkansa, pieni musta kala liikehti ja putosi alas.
Lokki huomasi tulleensa huijatuksi ja meni mustan kalan perään.
Musta kala oli sukeltamassa ilmassa kohti merta. Se oli melkein menettänyt tajuntansa meriveden innoituksesta antaen kuivuneen suunsa meren kostean tuulen haltuun. Mutta heti kun se pääsi veteen ja sai vedettyä keuhkoihinsa raikasta ilmaa, saapui lokki salamannopeasti ja nielaisi sen saman tien niin, ettei musta kala päässyt tajunnut vähään aikaan sille tapahtunutta onnettomuutta.
Se tunsi pimeyden ja kosteuden kaikkialla. Ei ollut tietä ulos ja kuului itkun ääntä. Kun sen silmät tottuivat pimeyteen, se näki pienen kalan, joka oli yhdessä nurkassa kyyristyneessä asennossa itkemässä ja huutamassa äitiään.
Musta kala lähestyi ja sanoi: ”Pikkuinen! Nouse ja mieti ratkaisua. Mitä se auttaa, kun itket ja huudat äitiäsi?”
Pieni kala sanoi: ”Kuka sinä olet...? Etkö näe...? Olen... olen menettämässä... henkeni... uhui... uhui... uhui... äiti... minä... minä en enää voi tulla kanssasi vetämään kalamiehen verkkoa meren pohjaan... uhui... uhui!”
Pieni musta kala sanoi: ”Lopeta, lapsukainen! Sinä häpäiset kaikki kalat oikein kunnolla!”
Kun pieni kala onnistui lopettamaan itkunsa, musta kala sanoi: ”Minä haluan tappaa lokin ja saattaa muut kalat rauhaan, mutta ensin on pakko lähettää sinut ulos, ettet pääse tuottamaan häpeää.”
Pieni kala sanoi: ”Sinäkin olet kuoleman partaalla, miten haluat tappaa lokin?”
Pieni musta kala näytti tikarinsa ja sanoi: ”Tulen repimään täältä sisältä päin sen mahan. Kuuntele nyt, mitä minä sanon: Minä rupean keikkumaan ja liikkumaan sinne sun tänne niin, että lokki saa kutinan tunteen ja heti kun se avaa suunsa hohottaakseen, sinä hyppäät ulos.”
Pieni kala sanoi: ”Entäs sinä itse?”
Pieni musta kala sanoi: ”Älä ajattele minua. Minä en tule ulos, ennen kuin olen tappanut tämän pahankurisen ilkiön!”
Tämän jälkeen musta kala rupesi keikkumaan ja liikkumaan sinne sun tänne kutittaakseen lokkia. Pienempi kala oli seissyt valmiina lokin mahan oven suussa. Kun lokki rupesi hohottamaan, pienempi kala hyppäsi lokin suusta ja hetken kuluttua karkaamisensa jälkeen se putosi veteen. Se jäi odottamaan mustaa kalaa vaikka kuinka kauaksi aikaa, mutta mustasta kalasta ei kuulunut mitään tietoa. Se näki lokin kääntyilevän ja vääntyilevän ympäriinsä huutaen, kunnes se rupesi liikuttamaan siipiään ja räpylöitään ja putosi vauhdilla veteen, jatkoi liikkumistaan kunnes (az jonbo juush oftaad) lakkasi liikkumasta ja kuoli.
Mutta mustasta kalasta ei näkynyt merkkejäkään eikä tullut tietoa tähän –astikaan.
Vanha kala lopetti tarinansa ja sanoi kahdelletoista tuhannelle lapselleen ja lapsenlapsilleen: ”On aika nukkua. Menkää lapset nukkumaan.”
Lapset ja lapsenlapset kysyivät: ”Isoäiti, et kertonut, mitä pienemmälle kalalle tapahtui.”
Vanha kala sanoi: ”Se jää huomisyön kertomukseksi. Nyt on aika nukkua. Hyvää yötä!”
Yksitoistatuhatta yhdeksänsataa yhdeksän kalaa sanoivat: ”Hyvää yötä” ja menivät nukkumaan.
Isoäitikin nukkui, mutta pieni punainen kala ei saanut unta yön yli aamuun asti, vaikka kuinka yritti. Meri oli jatkuvasti sen ajatuksissa...
Huom! Tämä käännös on hiomista vaille valmis!
[1] Samad Behrangi: Iranin kovin tunnettu toisinajattelija, opettaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja lastenkirjailija, joka kuoli nuorena mysteerisesti Shaahin hallinnon aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti