Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?
Julkaistu:
Nolla- ja miinuskorkojen surrealismi kukkii, kun talletuspankit lakkaavat huolimasta talletuksia.
Talletusten vastaanottamisen luulisi olevan talletuspankin keskeisiä
tehtäviä. Niin kuin toiminnan luonnetta kuvaava nimitys ”talletuspankki”
viittaa.
Mutta nolla- ja miinuskorkojen kummallisina aikoina mielikuvat ja arkitodellisuus heittävät herkästi häränpyllyä. Niin kuin Suomessakin toimivan tanskalaispankin Danske Bankin esimerkki kertoo.
Tiistaisen uutisen mukaan Danske on ryhtynyt torjumaan yritysasiakkaidensa suuria talletuksia. Pankki kehottaa suurten talletussummien tarjoajia luopumaan talletusaikeistaan ja keksimään rahoilleen muuta käyttöä.
Talletusten torjuminen voi ensi alkuun vaikuttaa omituiselta tai jopa tökeröltä, mutta ei se ole läheskään yhtä kummallista kuin torjunnan taustalla olevat syyt. Eikä Dansken yritystalletusten torjuntayritykset ole läheskään yhtä outo ilmiö kuin se, että kaikki pankit eivät ole jo tehneet samaa. Toki moni muu eurooppalaispankki tekee samoin, mutta kaikki eivät.
Vain hiukkasen pelkistäen kyse on siitä, että pankki on tahtomattaan joutunut miinuskorkojen ja talletuksiin kohdistuvien maksuvalmiusvaatimusten väliseen tukalaan ja osin ristiriitaiseen rakoon. Ja siitä, että pankki joutuu tasapainoilemaan raha- ja pankkiviranomaisten keskenään eri suuntiin vetävien vaatimusten välissä.
Talletukset ovat yksi talletuspankin rahoitusmuoto, joten nollakorkoisten tai vain hiukkasen nollaa prosenttia kalliimpien talletusten luulisi olevan pankille edullista rahoitusta.
Mutta näin ei välttämättä ole, sillä miinuskorkojen peilimaailmassa ilmainenkin voi olla liian kallista.
Edes nollakorkoinen talletusraha ei ole pankille ilmaista rahoitusta, sillä tästä rahoituksen lajista koituu muita kustannuksia enemmän kuin pelkän korkokustannuksen pienenemisestä säästyy.
Yksi talletusten houkuttelevuutta heikentänyt kustannus on syntynyt siitä, että osin juuri talletusten turvaksi määrätyt maksuvalmiusvaatimukset pakottavat pankkeja pitämään entistä suurempi osa talletuksia vastaavista varoistaan ”virallisesti turvallisissa” kohteissa.
Pankkiviranomaisten tarkoitus on epäilemättä ollut hyvä, kun ne ovat halunneet välttää finanssikriisin kiperimpien hetkien satunnaisia maksuvalmiusvaikeuksia toistumasta, ja määränneet siksi kaikki pankit ylläpitämään entistä riittoisampaa maksuvalmiutta. Sattumoisin Tanskan vaatimukset ovat tiukempia kuin Suomen kaltaisten euromaiden, mutta euromaidenkin vaatimukset ovat tiukempia kuin ennen kriisiä.
Maksuvalmiusvaatimusten tahattomat sivuvaikutukset, kuten juuri Dansken kaltaiset talletusten torjumiset, ovat syntyneet maksuvalmiusvaatimusten ja keskuspankkien tasan vastakkaiseen suuntaan pyrkineen rahaelvytyksen yhteisvaikutuksista.
Entistä vaativammat maksuvalmiusvaatimukset ovat käytännössä pakottaneet pankkeja sijoittamaan entistä suuremman osan talletuksia vastaavista varoistaan esimerkiksi valtioiden velkakirjoihin. Samoihin velkakirjoihin, joiden tuottoja keskuspankit ovat omilla tukiostoillaan painaneet hartiavoimin kohti nollaa prosenttia ja monin paikoin nollan alapuolelle miinusprosenteille.
Edes ilmaisesta rahoituksesta ei synny kannattavan pankkitoiminnan edellyttämää korkokatetta, jos nollakorkoisen talletuksen vastaanottaminen edellyttää varojen sitomista miinustuottoisiin valtion velkakirjoihin.
On makuasia, onko nykyisten rahoitusolojen surkuhupaisin piirre se, että talletuspankki ei halua vastaanottaa talletuksia vai se, että tällaiset olot ovat syntyneet pitkälti yksien ja samojen raha- ja pankkiviranomaisten toimista.
Mutta nolla- ja miinuskorkojen kummallisina aikoina mielikuvat ja arkitodellisuus heittävät herkästi häränpyllyä. Niin kuin Suomessakin toimivan tanskalaispankin Danske Bankin esimerkki kertoo.
Tiistaisen uutisen mukaan Danske on ryhtynyt torjumaan yritysasiakkaidensa suuria talletuksia. Pankki kehottaa suurten talletussummien tarjoajia luopumaan talletusaikeistaan ja keksimään rahoilleen muuta käyttöä.
Talletusten torjuminen voi ensi alkuun vaikuttaa omituiselta tai jopa tökeröltä, mutta ei se ole läheskään yhtä kummallista kuin torjunnan taustalla olevat syyt. Eikä Dansken yritystalletusten torjuntayritykset ole läheskään yhtä outo ilmiö kuin se, että kaikki pankit eivät ole jo tehneet samaa. Toki moni muu eurooppalaispankki tekee samoin, mutta kaikki eivät.
Vain hiukkasen pelkistäen kyse on siitä, että pankki on tahtomattaan joutunut miinuskorkojen ja talletuksiin kohdistuvien maksuvalmiusvaatimusten väliseen tukalaan ja osin ristiriitaiseen rakoon. Ja siitä, että pankki joutuu tasapainoilemaan raha- ja pankkiviranomaisten keskenään eri suuntiin vetävien vaatimusten välissä.
Talletukset ovat yksi talletuspankin rahoitusmuoto, joten nollakorkoisten tai vain hiukkasen nollaa prosenttia kalliimpien talletusten luulisi olevan pankille edullista rahoitusta.
Mutta näin ei välttämättä ole, sillä miinuskorkojen peilimaailmassa ilmainenkin voi olla liian kallista.
Edes nollakorkoinen talletusraha ei ole pankille ilmaista rahoitusta, sillä tästä rahoituksen lajista koituu muita kustannuksia enemmän kuin pelkän korkokustannuksen pienenemisestä säästyy.
Yksi talletusten houkuttelevuutta heikentänyt kustannus on syntynyt siitä, että osin juuri talletusten turvaksi määrätyt maksuvalmiusvaatimukset pakottavat pankkeja pitämään entistä suurempi osa talletuksia vastaavista varoistaan ”virallisesti turvallisissa” kohteissa.
Pankkiviranomaisten tarkoitus on epäilemättä ollut hyvä, kun ne ovat halunneet välttää finanssikriisin kiperimpien hetkien satunnaisia maksuvalmiusvaikeuksia toistumasta, ja määränneet siksi kaikki pankit ylläpitämään entistä riittoisampaa maksuvalmiutta. Sattumoisin Tanskan vaatimukset ovat tiukempia kuin Suomen kaltaisten euromaiden, mutta euromaidenkin vaatimukset ovat tiukempia kuin ennen kriisiä.
Maksuvalmiusvaatimusten tahattomat sivuvaikutukset, kuten juuri Dansken kaltaiset talletusten torjumiset, ovat syntyneet maksuvalmiusvaatimusten ja keskuspankkien tasan vastakkaiseen suuntaan pyrkineen rahaelvytyksen yhteisvaikutuksista.
Entistä vaativammat maksuvalmiusvaatimukset ovat käytännössä pakottaneet pankkeja sijoittamaan entistä suuremman osan talletuksia vastaavista varoistaan esimerkiksi valtioiden velkakirjoihin. Samoihin velkakirjoihin, joiden tuottoja keskuspankit ovat omilla tukiostoillaan painaneet hartiavoimin kohti nollaa prosenttia ja monin paikoin nollan alapuolelle miinusprosenteille.
Edes ilmaisesta rahoituksesta ei synny kannattavan pankkitoiminnan edellyttämää korkokatetta, jos nollakorkoisen talletuksen vastaanottaminen edellyttää varojen sitomista miinustuottoisiin valtion velkakirjoihin.
On makuasia, onko nykyisten rahoitusolojen surkuhupaisin piirre se, että talletuspankki ei halua vastaanottaa talletuksia vai se, että tällaiset olot ovat syntyneet pitkälti yksien ja samojen raha- ja pankkiviranomaisten toimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti