Naisen sukuelin oli vanhan kansan mukaan väkevä taikakalu – Pyllyttäminen oli varttuneiden naisten oikea ammatti

Vanhan kansan silmissä naiset olivat myyttisiä olentoja, joilla oli suora väylä vainajalaan. Perimätieto kertoo, että suomalainen kansa sekä pelkäsi että kunnioitti naisiaan.

Naisen sukuelimen sadat nimet suomen kielessä kätkevät sisäänsä tarinoita ja merkityksiä menneiltä ajoilta. Myös sanonnat ammentavat menneistä. Kun esimerkiksi jokin hajoaa tuhannen pillun päreiksi, se menee kunnolla säpäleiksi. Sanonta liittyy suomalaisiin naisiin ja perisuomalaisimpaan asiaan kaikista, saunaan.
–Kun miehet mittailivat puun kokoa, voitiin sanoa, että siitä riittää tuhannen pillun päreiksi, on sillä siis kokoa, kertoo Suomen kansanuskon tutkija, dosentti ja tietokirjailija Risto Pulkkinen.
Aikana, jona bakteereja ei vielä tunnettu, tiedettiin, että saunanlauteilta nainen voi saada itseensä sairauden. Alettiin siis käyttää puisia päreitä, eli vitukkeita, kuin laudeliinoja.
–Siinä missä miehen elin on tarjolla kuin leikkikalu, naisen elin on piilossa. Tämä salaisuus on ollut omiaan luomaan naisen seksuaalisuuden ympärille mystiikkaa, taikaa ja tabuja vanhan kansan ajatuksissa, Pulkkinen kuvaa.

Karhua vahvempi nainen

Taikauskoinen vanha kansa puhui voimakkaasta magiasta sanalla väki. Kuoleman ja karhun väet olivat voimallisia, mutta yksi vahvimmista oli naisen väki. Kansan arvokkaimpina pidetyt asiat liittyivät aina hedelmällisyyteen, olipa kyse jälkeläisistä, karjasta tai viljasta. Juuri näistä syistä naisella oli erityinen asema yhteisöissä.
–Etenkin emäntä, anoppi, poikien synnyttäjä ja vaihdevuosiin pääsyt nainen oli kunnioitettu ja väkevä. Hän kun pyllytti vuorokauden, pysyi karhukin kaukana karjasta vuoden ajan, Pulkkinen kertoo.
Pyllyttäminen oli ihka oikea ammatti, jota harjoittivat juuri varttuneet naiset. Kun emäntä seisoi karjan laitumella alaruumis paljaana, karhu ja muut metsänpedot kaihtoivat aluetta ja jättivät karjan rauhaan. Naisen väki, maaginen, seksuaalinen energia siis suojeli emännän omaa.
–Naisen elintä on kutsuttu myös karhuksi, sillä sen väki vastaa karhun magiaa. Kun karhu kohtasi paljastetun vitun, se pakeni sitä heikompana.
Jos nuori nainen kohtasi karhun ja säikähti sitä, seuraukset saattoivat olla vakavat, karhu kun halusi aina jollain tavalla sekaantua naiseen. Saattoi tulla sairauksia, tai raskaana olevan naisen lapsi saattoi syntyä karhun jäljiltä sairaana.
Vanha kansa kutsui arvostetun naisen, eli synnyttäneen tai vaihdevuosiin ehtineen emännän sukuelintä vituksi. Alun perin vittu on siis ollut voimallinen, mutta ei voimasana, sitä ei ollut kaikilla, vaan se piti ansaita.
Niin kutsuttujen vitun syntytarinoiden mukaan naisen elin syntyi hauen tai karhun kidasta ja ketun kielestä, mutta sen lihana oli teeren tai pyyn liha. Syntytarina kuvaa, kuinka kaksijakoisesti naiseen ja naisen sukuelimeen on Suomessa aikojen saatossa suhtauduttu.
–Metsäkanalintujen liha oli parasta lihaa, mitä tiedettiin. Silti naisen elimeen on liitetty jopa kastroinnin pelko, kuten ajatus karhun hampaista. Seksitauteja ei tunnettu, mutta tiedettiin, miten sairastumiset saattoivat levitä. Myös ei-toivotut lapset liitettiin ajatuksissa naisen elimeen, Pulkkinen sanoo.
Naisen väkeä piti käyttää tarkoin ja harkitusti. Maaginen suojaus annettiin myös taikamenettelyllä, jota kutsuttiin harakoimiseksi. Sana juontaa juurensa haaroista: naisen piti esimerkiksi harpata lapsensa yli, jotta lapsi tuli suojatuksi. Lapsi harakoitiin etenkin siirtymätilanteissa, esimerkiksi silloin kun lähdettiin pois pihapiiristä. Suojaus teki matkasta lapselle mieluisamman, eikä pieni itkenyt yhtä herkästi kuin ilman äidin antamaa suojaa.

Naisen väen voimaan luotettiin myös yhteisölle kriittisellä rajanylityshetkellä, karjan laitumelle ajossa. Karjan ulosajoriitissä karjasta huolehtiva nainen tai talon emäntä asettui navetan oven päälle hajareisin. Näin kallisarvoinen karja sai suojan petoja ja sairauksia vastaan.
–Emännät myös lypsivät usein alaruumis paljaana. Menettelyllä voitiin suojata lehmää esimerkiksi naapuritalon kateellisten pahoilta loitsuilta, pahalta silmältä. Tapa tunnettiin vielä sotien jälkeenkin Suomessa, Pulkkinen kuvailee.
Osa suomalaisista on kuullut naisen väestä kertomuksia isovanhemmiltaan. Isoäidit ovat kuvanneet lapsenlapsilleen, kuinka naapurin emännälle on saatettu riidan päätteeksi vilauttaa paljasta alapäätä. Naisen väellä pystyi paitsi suojelemaan omaa myös tuottamaan tuhoa. Jos emäntä harppoi hameenhelmat ylhäällä naapurin ansojen tai pyytimien yli, metsästysonni katosi.
Nainen myös liitettiin suomalaisille pyhään metsään. Metsästäjät pitivät metsää feminiinisenä ja metsälle lirkuteltiin kuin viekoiteltavalle naiselle voittoisan metsästyksen takaamiseksi. Suomalainen metsänjumala Tapio on sekin alkujaan ollut naispuolinen.

Pelottava seksuaalisuus

Vaikka keski-ikäinen nainen nautti kunnioitusta, nuorten naisten laita oli toisenlainen. Naiseuteen kytkeytyvät tabut liittyivät etenkin hedelmällisyysikäisiin nuoriin naisiin, ja heitä pidettiin jopa vaarallisina. Etenkin kuukautisten ja synnyttämisen aikana nainen eristettiin kotioloihin. Suomessa naisia ei suljettu pois perheen piiristä, sillä töitä oli tehtävä, oli raskaana tai ei.
Suomalaisten maailma jakaantui yliseen ja aliseen, ja ihmiset elivät siinä välissä. Naisen elin oli väylä kuolleiden maailmaan, vainajalaan. Nainen oli siis ruumiinsa kautta jatkuvasti kytketty tuonpuoliseen.
Etenkin kuukautisten aikana ajateltiin, että väylä on suoraan auki myös kuolleiden puolelle. Menstruoiminen siis teki naisen väestä aktiivisen, herkän ja tahattomastikin käytettävän. Viljan ja ruoka-aineiden käsittely oli kuukautisten aikana kielletty. Silti kuukautisverellä esimerkiksi siveltiin lehmiä ennen laitumelle päästämistä, suojaloitsuksi.
Naisia pidettiin taianomaisina, sillä he pystyivät vuotamaan verta vahingoittumatta. Myös elämän luomisen kyky nosti naisen myyttiseksi.
–Naisen väkeä käytettiin vielä juuri ennen kaupungistumista Suomessa. Kielessä se kuuluu yhä, Pulkkinen toteaa.

Suomi on lemmen ja seksin kieli

Se siitä : Suomen kielen seksisanakirjaan on listattu lähes 11 000 sanaa. Seksisanaston leijonan osan vievät sukuelinten nimitykset, joita on yhteensä 1 900 kappaletta.
Poikien tai miesten sukuelimelle sanoja on 970, lisäksi kiveksille on yhteensä 170 sanaa.
Tytön tai naisen sukuelimelle sanasto tuntee 820 sanaa, lisäksi on laskettu 80 omaa sanaansa esimerkiksi kohdulle.
Seksille erilaisia teonsanoja ja fraaseja on noin 770. Naisen rintoja suomalaiset sanoittavat 170 erilaisella nimellä.
Lähde: Jussila, Raimo & Länsimäki, Maija (1994) Se siitä : Suomen kielen seksisanakirja. Porvoo: WSOY.

Ja vielä yksi ilmoitusasia:

LAUANTAINA 2.9.2017 klo 12 eduskuntatalon eteen kokoontuu joukko hallituksen toimiin tyytymättömiä ihmisiä, jotka ovat päättäneet ammentaa muinaisperinteistä voimaa kultuurilliseen mielenilmaisuun, joka tuotetaan flash mob -tyyppisenä tapahtumana.
Pyllytys tapahtuu kansanperinteen, itkulaulun, runonlaulannan ja performanssin keinoin Suomi 100 vuotta -hengessä. Pyllyttämisen kohteena on hallitus ja tapahtumapaikkana eduskuntatalon portaat. Tapahtuman osallistujat loitsuvat ja laulavat yhdessä virsikirjasta poistetun – kaikille tutun, kapinavirtenäkin tunnetun – virren 440("Valittaa täytyy totta"), joka on tunnettu myös työväen lauluna.

– Osallistujat loitsuvat ja laulavat yhdessä virsikirjasta poistetun kaikille tutun, kapinavirtenäkin tunnetun virren 440, järjestäjät suunnittelevat Facebookissa.), jonka jälkeen vedämme ”hameet korviin” eli pyllytämme. Pyllytyksemme tarkoitus ei ole olla häpäisevä kuten esim. keskiaikaisessa perinteessä. Meidän pyllytyksemme on suojeleva ja hyviä voimia tuottava, naisen ikiaikaisesta voimasta, ”Witun voimasta” ammentava.
Pyllyttämisellä pyrimme suojelemaan kansaa pahoilta voimilta, jotka hallituksessa ovat viime aikoina päässeet valloilleen: rasismi, korruptio, vihapuhe, ahneus, riisto, epätasa-arvo, valehtelu ja välinpitämättömyys. Haluamme siunata hallituksen ja eduskunnan alkavan toimikauden tasa-arvon, demokratian, välittämisen, rehellisyyden ja huolenpidon aatteilla, jotka nyt ovat kadoksissa.
Pyllyttäminen perustuu muinaissuomalaiseen traditioon, jossa naisen väen voima suojasi karjaa ja ihmisiä karhuilta, metsän pedoilta ja pahoilta voimilta. Naisen väki on hedelmällistä ja vahvaa, ja sillä saattaa sekä kirota että parantaa asioita. Naisen väen voima on feminiininen ja väkevä elämää luova voima, joka ei riipu ihmisen sukupuolesta tai anatomiasta, vaan se löytyy meiltä kaikilta ihmisiltä.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan woiman näyttöön sukupuolista, iästä, säädystä, uskonnosta, etnisestä alkuperästä tai kansallisuudesta riippumatta. Toivomme osallistujien pukeutuvan pitkään hameeseen ja huiviin. Tapahtuma on poliittisesti sitoutumaton eikä rasismia suvaita. Pyllytys-tapahtuma toimii myös ponnahduksena Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -mielenosoitukselle, joka kokoontuu 2.9. Rautatientorilla klo 13.
Pyllyttäjät-järjestäjätaho on noin kymmenen vapaan taiteilijanaisen ryhmä, joka vastustaa hallituksen viimeaikaisia toimia.
Idea tapahtuman järjestämiseen lähti Savon Sanomien artikkelista: ”Pelkäätkö metsään menoa? Ei huolta, sillä naisen karhu on väkevämpi kuin metsän karhu”.
Toinen inspiraationlähde pyllytystapahtumaamme oli tämä Aamulehden artikkeli: ”Naisen sukuelin oli vanhan kansan mukaan väkevä taikakalu – pyllyttäminen oli varttuneiden naisten oikea ammatti”.
Tervetuloa mukaan Hallituksen pyllytykseen, kansanperinteiseen woiman näyttöön eduskuntatalon portaille 2.9. klo 12! Pukukoodi: pitkä hame ja huivi.

Tämän virren kirkko poisti virsikirjasta – Klikkaa ja kuuntelee:

Elias Lönnrotin 1864 suomentama virsi "Valittaa täytyy totta" oli köyhälistön ja työväen laulu, punainen virsi.

 Valittaa täytyy totta, Pekka Kivekäs

Elias Lönnrotin suomentama virsi Valittaa täytyy totta oli suomenkielisessä virsikirjassa tasan sata vuotta, 1886–1986.

Vuoden 1987 alussa käyttöön otettuun nykyiseen virsikirjaan sitä ei enää kelpuutettu.

Karsimisen virallinen syy oli se, että sitä ei veisattu juuri koskaan.

Asiantuntijat arvelevat, että muitakin syitä oli: virren sanat ovat poikkeuksellisen radikaalit, ja sen jumalakuvakin on nykykäsityksen mukaan turhan ankara. Virsi perustuu vanhan testamentin psalmiin 58.

Lönnrotin alkuperäisestä versiosta tuli 1900-luvun alussa työväenlaulu. Sitä laulettiin työväentalojen kokouksissa. Sitä veisattiin sisällissotamme jälkeen myös punavankileireillä ja teloitusmontun reunalla.

Legendojen mukaan virsi on kummitellut sisällissodassa kaatuneiden ja teloitettujen punaisten haudoilla. Se ei vaiennut, vaikka sitä kohti ammuttiin – ja se aiheutti hermoromahduksia valkoisten sotilaiden keskuudessa.

Vuoden 1938 virsikirjauudistuksessa vanhan virsikirjan virren 381 sanoja – etenkin virren ensimmäistä säkeistöä – sormeiltiin, ja tuolloin virsi sai uuden nimen Jo vääryys vallan saapi ja uuden numeron 440.

Niin virsihistorioitsijat kuin osa kirkkokansastakin kaipaavat Lönnrotin alkuperäistä köyhälistövirttä takaisin virsikirjaan.

Virren sanat

Lönnrotin suomentamassa muodossa vuodelta 1864 virren sanat kuuluivat seuraavasti:

1. Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo kaikki maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista?
2. Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän, kurjan ääntä
viattomuudessaan
kuunnella, rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
3. Kas lähimmäistään syövät
Nuo jumalattomat,
Viekkaudella vievät
Sen elot ainoat;
Kuin käärme
kiukussansa
He korvat lummessa,
Ahdistelevat kansaa,
Sortavat vaivaista.
4. Mut kerran Herra kostaa
työt jumalattomat,
rankaisee ansiosta
ryöstäjät viekkahat,
ne jotka täällä veivät
orvolta oikeuden
ja lesken leivän söivät,
vaivaisen osuuden.
5. Vaan siviät ne kerran
Ilolla näkevät
Van-hurskauden Herran,
Työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa
Omansa vapahtaa,
Suuressa kunniassansa
Pahasta pelastaa.