Eläkeläisellä kävi aika pitkäksi - ryhtyi tekemään taidetta Excelillä
Japanilainen Tatsuo Horiuchi on keksinyt aivan uudenlaisen tavan käyttää Microsoftin Excel-taulukkolaskentaohjelmaa: kuvataiteeseen. 73-vuotias Horiuchi kertoo japanilaiselle PC Onlinelle saaneensa idean Excel-taiteeseen nähtyään muiden piirtävän ohjelmalla siistejä kuvaajia. Hän ajatteli, että ohjelmalla voisi todennäköisesti tehdä myös taidetta.
Excelin käyttö ei ollut Horiuchille entuudestaan tuttua, mutta hän otti haasteen vastaan, sillä hän etsi uutta tekemistä eläkepäivilleen.
Horuichi valitsi Excelin, koska se oli valmiiksi asennettuna tietokoneelle ja hänen mielestään voimakkaampi työkalu kuin oikea maali.
Taiteilijanuraa miehellä on nyt takanaan kymmenen vuotta. Hän on esitellyt töitään näyttelyissä ja saanut tunnustuksia lehdiltä, minkä lisäksi hänen kotisivuillaan on kaiken muun ohella opas Excelillä taiteiluun. Horiuchi on käyttänyt Excel-versioita 2003 ja 2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti