Kolme talouden keinoa – näin USA:n ja Euroopan liittoa varjellaan

Analyysi Donald Trump on tuorein uhka lännen sotilaalliselle ja poliittiselle liittoumalle. Rakoilevaa liittoa pyritään talouden keinoin suojelemaan niin Kreikan ja Ukrainan kriiseissä kuin kauppaneuvotteluissakin, mutta sisäiset erimielisyydet kasvavat kasvamistaan.

24.7.2016

Teemu Muhonen

Yhdysvaltojen ei tulisi automaattisesti suojella Euroopan maita Venäjän hyökkäykseltä, sanoi republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump keskiviikkona ja nostatti lausunnollaan vastalauseiden vyöryn.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kiiruhti nopeasti tyrmäämään Trumpin lausunnon, eikä ihme: käytännössä Trump ilmoitti, että hän olisi presidenttinä valmis murskaamaan Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden välisen liiton perustukset.
Trumpin valinta saattaisi olla viimeinen pisara Natolle, jonka yhtenäisyys rakoilee Euroopassa jo nyt.
Kesäkuussa Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier syytti Natoa "sodan lietsomisesta" Itä-Euroopassa, ja vain pari viikkoa myöhemmin Yhdysvaltojen ja Euroopan välisenä liimana toiminut Britannia äänesti EU:sta lähtemisen puolesta.
Oman lusikkansa kiehuvaan soppaan lisäsi sotilasvallankaappausyritys Turkissa, jolla on Nato-maista suurin armeija heti Yhdysvaltojen jälkeen.
Vaikka Nato on sotilasliitto, se on samalla koko Yhdysvaltojen ja Euroopan maailmanpoliittisen liittouman kulmakivi. Tämän liittouman puolesta käydään jatkuvasti valtakamppailua myös taloudellisesti.
Taloussanomat listasi kolme talouden keinoa, joilla transatlanttista liittoa tuetaan.

1. Yhdysvallat vaatii Kreikalle rahaa, jottei maa käänny Venäjän puoleen

Turkin rauhattomuudet antavat lisäsyyn sille, että Kreikan velkoja tulisi leikata, totesi Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Jack Lew talouslehti Financial Timesille keskiviikkona.
Vaatimus voi kuulostaa oudolta, mutta Yhdysvaltojen huoli Nato-maa Kreikasta oli selvästi nähtävissä jo viime vuoden kesällä. Lew vaati euromaita toistuvasti antamaan Kreikalle lisää rahaa ja leikkaamaan maan velkoja.
Syy ei ollut salaisuus: Naton kakkosmies Alexander Vershbow sanoi suoraan, että Kreikan euroero olisi uhka sotilasliitolle.
Pääministeri Aleksis Tsiprasin johtama Syriza-puolue kritisoi etenkin ennen valtaannousuaan Natoa voimakkaasti, ja Kreikan kassan ehtyessä Tsipras kävi neuvotteluja Venäjän ja sen presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Wikileaks-sähkeistä selviää, että 70-luvun loppupuolella Yhdysvallat rahoitti Kreikkaa avokätisesti pitääkseen maan Natossa ja läntisen liittouman kasassa.
Vaikka Kreikka ei ole sotilaallisesti naapurinsa Turkin kaltainen mahti, sen asema Välimeren rannalla ja Mustanmeren läheisyydessä on keskeinen. Naton pahin pelko toteutuisi, jos sekä Turkki että Kreikka irtautuisivat lännestä.
Tällä kertaa Yhdysvalloilla ei tiettävästi ole lähtenyt rahoittamaan Kreikkaa suoraan, mutta maa on pyrkinyt ajamaan tavoitteitaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kautta.
Yhdysvallat on ylivoimaisesti suurin vallankäyttäjä Naton ohella myös IMF:ssä, ja valuuttarahasto on Yhdysvaltain tavoin toistuvasti vaatinut euromaita leikkaamaan velkasaataviaan Kreikalta.
Tsiprasin hallitus vastusti pitkään IMF:n mukaantuloa viime kesänä sovittuun tukipakettiin, ja valuuttarahaston osallistuminen siihen on edelleen epävarmaa.

2. IMF:n sääntöjä muutettiin, jotta länsi voi rahoittaa maksukyvytöntä Ukrainaa

IMF:n rooli on suuri myös sodan repimässä Ukrainassa, jonka tasapainoilu idän ja lännen välillä on ollut kaikkea muuta kuin kivutonta.
Kriisin aloittaneet Maidanin mielenosoitukset leimahtivat, kun presidentti Viktor Janukovitshin johtama Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta EU:n tarjoamaa assosiaatiosopimusta.
Ukrainan silloisen pääministerin Mykola Azarovin mukaan hallitus ei voinut allekirjoittaa assosiaatiosopimusta, koska talousvaikeuksista kärsivän maan olisi pitänyt sitä ennen hyväksyä IMF:n "liian ankara" tarjous uudesta lainaohjelmasta. Niinpä Ukrainan hallitus kääntyi Venäjän puoleen hakemaan hätälainaa.
Sisällissodan aikana Ukrainaa johtaneet länsimieliset hallitukset ovat puolestaan selvinneet yksinomaan IMF:n maaliskuussa 2014 ja maaliskuussa 2015 lupaamilla lainapaketeilla.
Syksyllä 2015 eteen tuli ongelma, kun Ukrainan rahat loppuivat kesken eikä maalla näyttänyt olevan varaa maksaa 3 miljardin dollarin velkaerää Venäjälle. IMF:n sääntöjen mukaan valuuttarahasto ei voi antaa uusia lainoja maalle, joka on jättänyt julkisia velkoja maksamatta.
Ongelma ratkesi, kun IMF päätti joulukuussa – vain kaksi viikkoa ennen Venäjä-velan erääntymistä – muuttaa sääntöjään niin, että rahasto voi lainoittaa myös maksukyvyttömiä valtioita.

Wall Street Journalin mukaan päätöksen tavoitteena oli estää se, etteivät ongelmaiset maat kääntyisi hakemaan lainaa Kiinalta tai sen johtamalta Aasian investointipankilta.
Tunnettu amerikkalainen taloustieteilijä Michael Hudson syytti Yhdysvaltoja ja osaa Euroopan maista siitä, että ne pyrkimään IMF:n sääntöjä muuttamalla eristämään Kiinan ja Venäjän.

3. TTIP:llä halutaan varmistaa, että Yhdysvallat ja EU päättävät "talouden normit"

Samasta geopoliittisesta kamppailusta on kyse Yhdysvaltojen ja EU:n välisissä TTIP-kauppasopimusneuvotteluissa – ainakin jos Suomen edellistä valtiovarainministeriä Alexander Stubbia (kok.) tai suomalaista ay-liikettä on uskominen.
Sekä Stubbin että työntekijäjärjestöjen mukaan TTIP:n solmiminen on tärkeää, jotta Yhdysvallat ja Eurooppa voivat jatkossakin päättää yhdessä "maailmantalouden normeista" Kiinan tai Venäjän sijaan.
TTIP-sopimus on herättänyt vastustusta lukuisissa Euroopan maissa, ja Saksan johtaviin ekonomisteihin lukeutuva Hans-Werner Sinn arvioikin heti Brexit-äänestyksen Helsingin Sanomille, että Yhdysvaltojen tärkeimmän liittolaisen lähtö EU:sta olisi kuolinisku TTIP-sopimukselle.
Vaarassa on myös Yhdysvaltojen ja EU:n yhteinen Venäjä-pakotteiden rintama. Britannia on ollut kauppapakotteiden vankkumaton kannattaja, mutta suurin Euroopan talous Saksa on jo väläytellyt halukkuuttaan löysätä pakotteita.
Pakotteiden poistamista ovat ilmoittaneet kannattavansa ainakin talous- ja energiaministeri Sigmar Gabriel ja Natoa kritisoinut ulkoministeri Steinmeier. Heidän mielestään pakotteet ovat haitaksi Saksan ja Euroopan taloudelle eivätkä johda mihinkään.
Liittokansleri Angela Merkel puolestaan vastustaa pakotteista luopumista ja sanoi heinäkuun Nato-kokouksen alla, että sotilasliiton läsnäoloa Itä-Euroopassa tulisi Venäjän aiheuttaman uhan vuoksi lisätä.

Jos läntinen liittouma hajoaa, se hajoaa sisältäpäin

Yhdysvallat ja Eurooppa ovat maailmansotien jälkeen yhdessä johtaneet maailmaa sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Nyt läntinen liittouma rakoilee, mutta se ei johdu ainakaan yksinomaan siitä, että idän suurvallat pyrkisivät iskemään kapuloita länsimaiden väliin.
Pikemminkin sekä Trumpin puheet että Saksan hallituksen erimielisyydet osoittavat sen, että epäluulo transatlanttisen maailman tulevaisuutta kohtaan kumpuaa nimenomaan sisältäpäin.
Yhdysvalloissa johtavat poliitikot ovat syvästi erimielisiä siitä, kannattaako maan sotia Lähi-idässä ja Euroopassa oman maailmanpoliittisen valta-asemansa ylläpitämiseksi.
Euroopassa poliitikot puolestaan kiistelevät siitä, kuinka paljon maanosan kannattaa uhrata omaa taloudellista hyvinvointiaan Yhdysvallat-johtoisen maailmanjärjestyksen ja niin sanottujen länsimaisten arvojen ajamiseksi.
Yhä enemmän näyttää siltä, että jakolinja eri leireihin ei kulje läntisten valtioiden välillä, vaan niiden sisällä.