Rasismi räiskähti vuonna 2015 – Suomen viharikoksissa 53% kasvu

Vuonna 2015 poliisin tietoon tuli yhteensä 1 250 epäiltyä viharikosta. Se on huomattavasti enemmän kuin koskaan aiemmin. Poliisi näkee kasvuun selkeän syyn: Turvapaikanhakijoiden saapumisen synnyttämän vihamielisen ilmapiirin.

9.11.2016

Yöllä 25.9.2015 Lahden Hennalan vastaanottokeskukseen saapui bussilastillinen turvapaikanhakijoita. Heitä vastassa oli joukko suomalaisia, jotka ampuivat bussinkylkeen.

Samana yönä humalainen mies heitti polttopullon Kouvolan Keltakankaan vastaanottokeskuksen ovelle.

Tapaukset eivät jääneet hätkähdyttäviksi yksittäistapauksiksi. Poliisiammattikorkeakoulun tuoreimman

mukaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 1 250 viharikosta. Se on 53 prosentin kasvu vuoteen 2014 verrattuna, ja suurin luku nioiden parin vuosikymmenen aikana, jolloin viharikollisuutta on Suomessa tilastoitu.

Viharikollisuuden kasvulla näyttäisi olevan selkeä yhteys turvapaikanhakijailmiöön. Kuukausittainen tarkastelu osoittaa, että poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä alkoi kasvaa välittömästi maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden myötä. Eniten viharikoksia ilmoitettiin vuoden lopulla, milloin keskustelu turvapaikanhakijoista oli kuumimmillaan.

Viharikokset kuukausittain vuonna 2015. Ilmoitusten määrä alkoi kasvaa kun turvapaikanhakijoita alkoi saapua maahan.

– Mediassa ja somessa vihailmaisuja on ollut liikkeellä paljon ja ehkä yhteiskunta ei ole puuttunut tähän tarpeeksi vakavasti. Kun ilmapiiri on tällainen, on se riski, että puheista on helpompi siirtyä tekoihin, tuumaa poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist.

Viharikos ei ole lakitermi

Viharikos on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehty rikos, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettä, sukupuolen ilmiasua tai vammaisuutta kohtaan (Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2015.

Rikoslaki ei tunne määritelmää viharikos, tai rasistinen rikos.

Rikokseen syyllistyneen rangaistusta saatetaan kuitenkin koventaa, mikäli esimerkiksi uhrin etnisyyteen tai sukupuoleen kohdistuneen vihan tai rasismin todetaan olleen rikoksen motiivina.

Islamvastaisuus nostaa päätään

Tyypillinen viharikos on julkisella paikalla tapahtunut pahoinpitely. Rikoksista epäillyt taas ovat useimmiten nuoria kantasuomalaisia miehiä. Myös uhreista enemmistö on suomen kansalaisia, mutta he edustavat jotakin etnistä vähemmistöä. Viharikoksen yleisin motiivi onkin uhrin etninen tausta.

– Puhutaan toisen tai kolmannen polven suomalaisista. Kohde on jollakin tavalla erottuva tästä kantasuomalaisesta (valkoihoinen, Suomessa syntynyt Suomen kansalainen). Mielletään, että ei kuulu Suomeen, Enqvist kuvailee.

Uskonto on ulkonäköä huomattavasti harvinaisempi motiivi viharikokseen, luultavasti juuri siitä syystä että uskontoa on vaikea päätellä päältä päin. Uhrin uskonto on kuitenkin yhä useammin viharikoksen motiivina. Kun vuonna 2014 uskonto oli motiivina 68 viharikoksessa, vuonna 2015 tapauksia oli 133. Rikoksista 71 kohdistui muslimeihin.

– Media ja sosiaalinen media tuo enemmän uskontoa esille. Kun aikaisemmin puhuttiin vain "ulkomaalaisesta", niin nyt huomaa, että puhutaan nimenomaan siitä uskonnosta, Enqvist sanoo.

Vihamotiivi jää usein poliisilta huomaamatta

Poliisi kirjaa pahoinpitelyn usein tavallisena pahoinpitelynä, vaikka väkivallan motiivi olisikin ollut uhrin ihonväri.

Näin poliisi tutkii viharikollisuutta

Viharikosten tilastointi alkaa koneellisella tarkastuksella, jossa tietokone poimii Poliisiasiain tietojärjetelmästä edellisen vuoden aikana kirjattuja rikosilmoituksia tiettyjen kriteerien pohjalta. Jotkin rikosilmoitukset poliisi on jo esitutkinnassa merkinnyt viharikoskoodilla. Nämä otetaan automaattisesti mukaan tilastoon. Samoin tietyt rikostyypit, kuten työsyrjinnän ja kidutuksen, tai ne rikosilmoitukset, jotka liittyvät jotenkin turvapaikanhakijoihin.

Lisäksi poliiisin tietojärjestelmästä poimitaan ne vuoden aikana kirjatut rikosilmoitukset, jotka sisältävät jonkun tietyistä rikosnimikkeistä ja ennaltamäärätystä 271 hakusanasta. Esimerkiksi rikos, jossa nimikkeenä _pahoinpitely _ja ilmoituksessa esiintyvät sanat "_mutakuono", "hintti", tai "vääräuskoinen" _, poimitaan tietokannasta automaattisesti.

Pominnan jälkeen Poliisiammattikorkeakoulun tutkija käy läpi yksitellen tietokannasta poimitut rikosilmoitukset ja päättelee, onko esimerkiksi uhrin etnisyys ollut rikoksen motiivina.

Vuoden 2015 kaikista tapauksista viharikoskoodia käytettiin vain 18 prosentissa niistä rikoksista, jotka myöhemmin poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa todettiin viharikoksiksi. Vaihtelu poliisipiireittäin on suurta. Esimerkiksi Pohjanmaan poliisi tunnisti vain kuusi prosenttia viharikoksista, kun Itä-Suomen poliisipiiri havaitsi niistä 30 prosenttia.

Joka tapauksessa poliisi ei tavallisesti heti havaitse rikoksessa piilevää rasismia tai vihaa. Miksi?

– Siihen tarvitaan syvällistä tietoa rikoksista, että viharikokset havainnoidaan. On kuitenkin parantamisen varaa, Enqvist toteaa ja jatkaa: Meillä on nollatoleranssi tämän osalta. Poliisihallitus korostaa jatkuvasti aiheen tärkeyttä, ja meillä on paljon toimintaa, joka nimenomaan tähtää viharikosten torjuntaan ja identifioimiseen.

Vain puolet ilmoitetusta viharikollisuudesta etenee syyteharkintaan

Viime vuonna puolet viharikosepäilyistä eteni syyteharkintaan. Olennainen syy tähän on yksinkertaisesti se, ettei rikoksesta epäiltyä saada tunnistettua. Varmimmin syyteharkintaan päätyivätkin rikokset, joista jää kouriintuntuvia todisteita, kuten pahoinpitelyt. Harvemmin taas kunnianloukkaukset, joita voi harrastaa anonyyminä internetin kautta.

Poliisille ilmoitettu viharikollisuus on kuitenkin toinen asia kuin tapahtunut viharikollisuus. Suuri osa rikoksista jää pimentoon, eikä viharikollisuus ole poikkeus.

Syy tähän voi olla se, ettei uhri usko saavansa oikeutta. Esimerkiksi oikeusministeriön tuoreeseen vihapuhetta käsittelevään

vastanneista häirinnän tai vihapuheiden kohteeksi joutuneista vain viidennes oli ilmoittanut asiasta viranomaiselle. Yleisin syy ilmoittamatta jättämiseen oli, ettei uhri uskonut kenenkään tekevän asialle mitään. Enqvist toivoo ihmisten ilmoittavan aktiivisesti kohtaamastaan vihasta ja rasismista, jotta viharikosten todellisesta määrästä saataisiin ajantasaista tietoa. Tapauksia tulisi myös saada riittävä määrä oikeuteen, jotta viharikosten käsittely ja laintulkinta saisivat vakiintuneet käytännöt.

– Jotta tehdään selväksi, missä raja menee. Milloin esimerkiksi joku puhe on hyväksyttävää, ja milloin kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Lue myös:

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2015