Rasismi räiskähti vuonna 2015 – Suomen viharikoksissa
53% kasvu
Vuonna 2015 poliisin tietoon tuli
yhteensä 1 250 epäiltyä viharikosta. Se on huomattavasti enemmän kuin
koskaan aiemmin. Poliisi näkee kasvuun selkeän syyn: Turvapaikanhakijoiden
saapumisen synnyttämän vihamielisen ilmapiirin.
9.11.2016
Yöllä 25.9.2015 Lahden Hennalan
vastaanottokeskukseen saapui bussilastillinen turvapaikanhakijoita. Heitä
vastassa oli joukko suomalaisia, jotka ampuivat bussinkylkeen.
Samana yönä humalainen mies heitti
polttopullon Kouvolan Keltakankaan vastaanottokeskuksen ovelle.
Tapaukset eivät jääneet
hätkähdyttäviksi yksittäistapauksiksi. Poliisiammattikorkeakoulun tuoreimman
mukaan poliisin tietoon tuli viime
vuonna 1 250 viharikosta. Se on 53 prosentin kasvu vuoteen 2014 verrattuna, ja
suurin luku nioiden parin vuosikymmenen aikana, jolloin viharikollisuutta on
Suomessa tilastoitu.
Viharikollisuuden kasvulla näyttäisi
olevan selkeä yhteys turvapaikanhakijailmiöön. Kuukausittainen tarkastelu
osoittaa, että poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä alkoi kasvaa
välittömästi maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden myötä. Eniten
viharikoksia ilmoitettiin vuoden lopulla, milloin keskustelu
turvapaikanhakijoista oli kuumimmillaan.
Viharikokset
kuukausittain vuonna 2015. Ilmoitusten määrä alkoi kasvaa kun
turvapaikanhakijoita alkoi saapua maahan.
– Mediassa ja somessa vihailmaisuja
on ollut liikkeellä paljon ja ehkä yhteiskunta ei ole puuttunut tähän tarpeeksi
vakavasti. Kun ilmapiiri on tällainen, on se riski, että puheista on helpompi
siirtyä tekoihin, tuumaa poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist.
Viharikos ei ole lakitermi
Viharikos
on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa
kohtaan tehty rikos, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin
oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista
vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista,
sukupuoli-identiteettä, sukupuolen ilmiasua tai vammaisuutta kohtaan (Poliisin
tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2015.
Rikoslaki
ei tunne määritelmää viharikos, tai rasistinen rikos.
Rikokseen
syyllistyneen rangaistusta saatetaan kuitenkin koventaa, mikäli esimerkiksi
uhrin etnisyyteen tai sukupuoleen kohdistuneen vihan tai rasismin todetaan
olleen rikoksen motiivina.
Islamvastaisuus
nostaa päätään
Tyypillinen viharikos on julkisella
paikalla tapahtunut pahoinpitely. Rikoksista epäillyt taas ovat useimmiten
nuoria kantasuomalaisia miehiä. Myös uhreista enemmistö on suomen kansalaisia,
mutta he edustavat jotakin etnistä vähemmistöä. Viharikoksen yleisin motiivi
onkin uhrin etninen tausta.
– Puhutaan toisen tai kolmannen
polven suomalaisista. Kohde on jollakin tavalla erottuva tästä
kantasuomalaisesta (valkoihoinen, Suomessa syntynyt Suomen kansalainen).
Mielletään, että ei kuulu Suomeen, Enqvist kuvailee.
Uskonto on ulkonäköä huomattavasti
harvinaisempi motiivi viharikokseen, luultavasti juuri siitä syystä että
uskontoa on vaikea päätellä päältä päin. Uhrin uskonto on kuitenkin yhä
useammin viharikoksen motiivina. Kun vuonna 2014 uskonto oli motiivina 68
viharikoksessa, vuonna 2015 tapauksia oli 133. Rikoksista 71 kohdistui
muslimeihin.
– Media ja sosiaalinen media tuo
enemmän uskontoa esille. Kun aikaisemmin puhuttiin vain
"ulkomaalaisesta", niin nyt huomaa, että puhutaan nimenomaan siitä
uskonnosta, Enqvist sanoo.
Vihamotiivi
jää usein poliisilta huomaamatta
Poliisi kirjaa pahoinpitelyn usein
tavallisena pahoinpitelynä, vaikka väkivallan motiivi olisikin ollut uhrin
ihonväri.
Näin poliisi tutkii viharikollisuutta
Viharikosten
tilastointi alkaa koneellisella tarkastuksella, jossa tietokone poimii
Poliisiasiain tietojärjetelmästä edellisen vuoden aikana kirjattuja
rikosilmoituksia tiettyjen kriteerien pohjalta. Jotkin rikosilmoitukset poliisi
on jo esitutkinnassa merkinnyt viharikoskoodilla. Nämä otetaan automaattisesti
mukaan tilastoon. Samoin tietyt rikostyypit, kuten työsyrjinnän ja kidutuksen,
tai ne rikosilmoitukset, jotka liittyvät jotenkin turvapaikanhakijoihin.
Lisäksi
poliiisin tietojärjestelmästä poimitaan ne vuoden aikana kirjatut
rikosilmoitukset, jotka sisältävät jonkun tietyistä rikosnimikkeistä ja
ennaltamäärätystä 271 hakusanasta. Esimerkiksi rikos, jossa nimikkeenä
_pahoinpitely _ja ilmoituksessa esiintyvät sanat "_mutakuono",
"hintti", tai "vääräuskoinen" _, poimitaan tietokannasta
automaattisesti.
Pominnan
jälkeen Poliisiammattikorkeakoulun tutkija käy läpi yksitellen tietokannasta
poimitut rikosilmoitukset ja päättelee, onko esimerkiksi uhrin etnisyys ollut
rikoksen motiivina.
Vuoden
2015 kaikista tapauksista viharikoskoodia käytettiin vain 18 prosentissa niistä
rikoksista, jotka myöhemmin poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa todettiin
viharikoksiksi. Vaihtelu poliisipiireittäin on suurta. Esimerkiksi Pohjanmaan
poliisi tunnisti vain kuusi prosenttia viharikoksista, kun Itä-Suomen
poliisipiiri havaitsi niistä 30 prosenttia.
Joka
tapauksessa poliisi ei tavallisesti heti havaitse rikoksessa piilevää rasismia
tai vihaa. Miksi?
–
Siihen tarvitaan syvällistä tietoa rikoksista, että viharikokset havainnoidaan.
On kuitenkin parantamisen varaa, Enqvist toteaa ja jatkaa: Meillä on
nollatoleranssi tämän osalta. Poliisihallitus korostaa jatkuvasti aiheen
tärkeyttä, ja meillä on paljon toimintaa, joka nimenomaan tähtää viharikosten
torjuntaan ja identifioimiseen.
Vain
puolet ilmoitetusta viharikollisuudesta etenee syyteharkintaan
Viime vuonna puolet
viharikosepäilyistä eteni syyteharkintaan. Olennainen syy tähän on
yksinkertaisesti se, ettei rikoksesta epäiltyä saada tunnistettua. Varmimmin
syyteharkintaan päätyivätkin rikokset, joista jää kouriintuntuvia todisteita,
kuten pahoinpitelyt. Harvemmin taas kunnianloukkaukset, joita voi harrastaa
anonyyminä internetin kautta.
Poliisille ilmoitettu
viharikollisuus on kuitenkin toinen asia kuin tapahtunut viharikollisuus. Suuri
osa rikoksista jää pimentoon, eikä viharikollisuus ole poikkeus.
Syy tähän voi olla se, ettei uhri
usko saavansa oikeutta. Esimerkiksi oikeusministeriön tuoreeseen vihapuhetta
käsittelevään
vastanneista häirinnän tai
vihapuheiden kohteeksi joutuneista vain viidennes oli ilmoittanut asiasta
viranomaiselle. Yleisin syy ilmoittamatta jättämiseen oli, ettei uhri uskonut
kenenkään tekevän asialle mitään. Enqvist toivoo ihmisten ilmoittavan
aktiivisesti kohtaamastaan vihasta ja rasismista, jotta viharikosten
todellisesta määrästä saataisiin ajantasaista tietoa. Tapauksia tulisi myös
saada riittävä määrä oikeuteen, jotta viharikosten käsittely ja laintulkinta
saisivat vakiintuneet käytännöt.
– Jotta tehdään selväksi, missä raja
menee. Milloin esimerkiksi joku puhe on hyväksyttävää, ja milloin kiihottamista
kansanryhmää vastaan.
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti