Ruokaa luonnosta
- Luontoon.fi- Älä kerää tuntemattomia!
- Yrtit ja villivihannekset
- Tuttuja ruokakasveja korvaavat villivihannekset
- Yrtit ruuanvalmistuksessa
- Kasvit eri vuodenaikoina
- Marjat ja sienet
- Hyönteiset
- Säännöt ja ohjeet
- Huomioi lisäksi kasvien keräämisessä
- Riista ja kalat
- Kursseja
- Lue lisää
Pelkällä luonnonmuonalla voi hädän
tullen selvitä pitkiäkin aikoja, mutta tavallisinta on käyttää luonnonantimia
normaaliruuan lisänä. Lyhyillä viikonloppuretkillä ei tuoreruokaa ennätä
kaivata. Sen sijaan pitkäkestoisempia vaelluksia tekevä tarkkakatseinen ja
ennakkoluuloton retkeilijä saa luonnonantimista mukavaa vaihtelua kuivamuonaan.
Luonnonantimien kerääminen on
hauskaa ja usein palkitsevaa puuhaa. Joitakin keräilykärpänen puree
voimakkaammin ja keräilystä tulee retkeilyn päätarkoitus. Luonnonmuonan
etsiminen on sopivaa ohjelmaa vaelluksen lepopäiväksi. Onnekas tai taitava
kulkija löytää retkireittinsä varrelta vaikkapa marjat jälkiruokaan, sienet
kastikkeeseen tai yrtit ruuan mausteeksi. Sulan maan aikaan luonnossa on eniten
hyödynnettävää. Otathan huomioon sen, että luonnonsuojelualueilla mm. kasvien
poimiminen on kielletty.
Tärkein sääntö keräilyssä on, että
saa kerätä vain sellaisia kasveja, sieniä ja marjoja, jotka varmasti tunnistaa!
Suomessa on noin 100 myrkyllistä luonnonvaraista kasvia, myrkyllisiä marjoja on kymmenkunta ja sieniä noin
50. Monilla syötäväksi kelpaavilla lajeilla on samannäköisiä myrkyllisiä
näköislajeja. Hyvä kasvio ja sienikirja kannattaa sujauttaa mukaan
retkireppuun.
Joillakin luonnonyrteillä (esim.
puolukan ja sianpuolukan lehdillä) on lääkinnällisiä vaikutuksia ja niitä
suositellaan vain tilapäiseen käyttöön. Tarkempia tietoja lajeista ja
lääkinnällisistä vaikutuksista löytyy sivun lopussa mainituista kirjoista.
Luonnonyrttien pääasiallinen
keruuaika on alkukesä. Nuorten kasvien maku on parhaimmillaan, vanhemmiten ne
muuttuvat usein puumaisiksi, kuituisiksi ja kitkeriksi. Myös kasvien
ravintosisältö on keväällä parhaimmillaan.
Kasveja voi käyttää monella tapaa.
Yksi yleisimmistä tavoista on kerääminen teeaineksiksi. Jotkin kasvit sopivat
mausteiksi, toisista voi valmistaa salaatteja. Leivonnassa voi käyttää yrttejä
makua antamaan ja jauhojen jatkeeksi. Tuttuja ruokakasveja korvaamaan voi
käyttää luonnonkasveja.
Peruna
|
Osmankäämi
|
Herneet
|
Kaislat
|
Raparperi
|
Väinönputken
varret
|
Parsa
|
Väinönputken
varsi, osmankäämin juuret
|
Persilja
|
Nuoret
koivunlehdet
|
Pinaatti
|
Mm.
jauhosavikan, pihatähtimön ja nokkosen lehdet
|
Mannaryynit
|
Ojasorsimon
jyvät
|
- Salaatteihin sopivat: ahomansikka, isomaksaruoho, järviruoko, ketohanhikki, koiranputki, koivu, kumina, lutukka, maitohorsma, niittysuolaheinä, osmankäämi, peltokanankaali, piharatamo, piikkiohdake, poimulehti, puna-apila, ruoholaukka, ruusut, siankärsämö, vadelma, valkoapila ja voikukka.
- Keittoihin sopivat: jauhosavikka, järviruoko, ketohanhikki, koiranputki, kumina, lutukka, maitohorsma, nokkonen, niittysuolaheinä, nurmitatar, osmankäämi, peltokanankaali, piharatamo, piikkiohdake, poimuhierakka, poimulehti, puna-apila, rantavehnä, ruusut, seittitakiainen, valkoapila, voikukka ja vuohenputki.
- Perunan ja juuresten tapaan voi käyttää: järviruoko, ketohanhikki, koiranputki, kumina, nurmitatar, osmankäämi, peltokorte, piikkiohdake, seittitakiainen ja voikukka.
- Yrttiteeksi sopivat: ahomansikka (lehdet), kamomillasaunio (nuoret kukat), kanerva (kukat), ketohanhikki (lehdet), koivu (lehdet), kultapiisku (kukat), kumina (siemenet), kuusi (havut ja kerkät), maitohorsma (lehdet ja juuri), mesiangervo (kukat ja lehdet), mesimarja (lehdet), mustaherukka (lehdet), mustikka (lehdet), piharatamo, pihlaja (lehdet ja marjat), poimulehti (lehdet), puna-apila (lehdet ja kukat), puolukka (lehdet), ruusut (lehdet ja terälehdet, kiulukat), siankärsämö, sianpuolukka (lehdet), vadelma (lehdet ja marjat) ja valkoapila (lehdet ja kukat).
- Kahvin korvikkeeksi voi käyttää: maitohorsma (juuret) ja voikukka (juuret).
Sulan maan aikaan luonnossa on
eniten hyödynnettävää.
- Keväällä kasvien juuret ja versot (mm. kaislat, juolavehnä, osmankäämi, voikukka), mahla, kuusenkerkät ja kasvien nuoret versot (esim. poimulehti, savikat, vesiheinä, vuohenputki, apilat).
- Marjat keskikesästä syksyyn ja karpalo vielä seuraavana keväänä.
- Sienet varsinkin syyskesällä ja syksyllä.
- Sulan maan aikaan kokonaan hyödynnettäviä ovat esim. rakkolevä, islanninjäkälä, väinönputki ja osmankäämi.
Talvella ja rospuuttoaikaan on vain
vähän hyödynnettävää: jäkälät, männyn pettu, silmut ja teenä havut sekä parkki.
Marja-aikaan hyvälle paikalle
sattuva retkeilijä kerää nopeasti ainekset kiisseliin, marjajälkiruokaan,
puuron tai lettujen päälle. Marjasadon kuljettamista varten voi varata esim.
tyhjän pussin tai kannellisen rasian repun taskuun. Yleisesti poimittujen
luonnonmarjojen eli ahomansikan, karpalon, katajan (mausteeksi), lakan, mesimarjan,
mustaherukan, mustikan, pihlajan, puolukan, sianpuolukan ja vadelman lisäksi
löytyy useita muitakin käyttökelpoisia marjoja. Soilla viihtyvä juolukka,
tuntureille mattoja muodostava variksenmarja, Lapin suurimarjainen riekonmarja
ja rannikon tyrni ovat myös tutustumisen arvoisia. Lue lisää syötävistä marjoista sekä myrkyllisistä marjoista.
Sienet ovat helppoa retkiruokaa. Osan lajeista (esim. keltavahverot eli kantarellit, suppilovahverot, tatit, orakkaat ja lampaankäävät) voi laittaa suoraan pannulle paistumaan. Sienikastike kruunaa monenlaiset retkiruuat.
Kevätretkeilijän sienisatoa huhti -
kesäkuussa ovat mm. korva- ja huhtasienet. Korvasienten poimijan on
muistettava, että korvasieni on tappavan myrkyllinen ilman oikeaa esikäsittelyä
(www.evira.fi). Kesäsadon sieniä alkaa ilmestyä heinäkuussa. Satokauden
aloittavat tatit ja haperot. Kuiva alkukesä on usein syypää niukkaan
kesäsatoon. Ruokasienten pääsatokausi on elo-syyskuun syyssatokausi, jolloin
lajisto on monipuolisimmillaan. Suppilovahveroista innostunut sienestää vielä
myöhäissyksyllä jatkuviin pakkasiin ja lumentuloon saakka. Lue lisää sienestyksestä.
Pakurikäävän kerääminen metsistä on
viime vuosina vilkastunut niin kotitalous- kuin kaupalliseen käyttöön. Käävät
ovat luonnonvaraisia sieniä, joiden kerääminen kuuluu pääsääntöisesti
jokamiehenoikeuksiin. Pakurikääväksi kutsuttu tumma muodostuma koivussa ei
kuitenkaan ole itse kääpä, vaan puussa piilossa elävän käävän aiheuttama
kasvannainen. Kasvannaisen irrottaminen ei ole mahdollista vahingoittamatta
puuta. Näin ollen sen kerääminen ei ole sallittua jokamiehenoikeudella. Metsähallitus
ei myönnä lupia pakurikäävän aiheuttaman kasvannaisen keräämiseen
luonnonsuojelualueilta muihin kuin tutkimustarkoituksiin (www.metsa.fi).
Hyönteisruoka ei useimmissa
retkeilijöissä herätä suurta innostusta, vaikka hyönteisiä syödään yleisesti
monissa osissa maailmaa. Suomessa hyönteisravinnon käytössä ei ole perinteitä.
Hyönteisten ravintokäyttöä on tutkittu eniten Meksikossa. Meksikossa
hyönteisravintoa on hyödynnetty muinaisajoista, ja edelleen toreilla myydään
monenlaisia kuivattuja hyönteisiä.
Käyttökelpoista hyönteisravintoa
ovat esimerkiksi muurahaisten munat eli muurahaisten kotelot, joita voi paahtaa
ruoaksi tai lisätä ruokiin kokonaisina tai jauhettuna. Ulkomaalaisissa
selviytymisoppaissa käsitellään hyönteisravinnon hyödyntämistä monipuolisesti.
Ravintopitoisimmiksi mainitaan termiitit, muurahaiset, kovakuoriaiset,
hepokatit, heinäsirkat, sirkat, mehiläiset, perhosten toukat ja monenlaiset
vesihyönteiset.
Luonnontuotteiden kerääminen
perustuu jokamiehenoikeuksiin. Jokamiehenoikeuksin saa poimia rauhoittamattomia
kasveja, luonnonmarjoja ja sieniä. Sen sijaan sammalen ja jäkälän ottaminen on
kielletty ilman maanomistajan lupaa. Samoin maanomistajan lupa tarvitaan puiden
lehtien ja neulasten keräämiseen tai jos kasveja kerätään paljon myyntiä
varten.
Kansallispuistossa marjastus ja
sienestys on yleensä sallittua. On kuitenkin tavallista, että puistoissa on
alueita, joilla on liikkumisrajoituksia esim. lintujen pesinnän vuoksi.
Tiukemmin suojelluilla suojelualueilla, kuten luonnonpuistoissa, ei saa kerätä
tai vahingoittaa sieniä, puita, pensaita tai muita kasveja tai niiden osia.
Kannattaa huomioida, että pakurikäävän kerääminen ei ole
sallittua jokamiehenoikeudella luonnonsuojelualueilla
(www.metsa.fi). Lue lisää jokamiehenoikeuksista luonnonsuojelualueilla.
Kasveihin voi kerääntyä mm.
liikenteestä ja teollisuudesta peräisin olevia haitallisia aineita. Seuraavilta
paikoilta ei tule kerätä kasveja, marjoja tai sieniä:
- 50 - 200 m lähempää maantietä,
- kaupunkien ja taajamien keskustoista,
- saastuttavien teollisuuslaitosten läheisyydestä,
- keinolannoitetuilta tai torjunta-ainein käsitellyiltä alueilta,
- nokkosta, jauhosavikkaa, suolaheiniä ja hierakoita ei saa kerätä runsastyppisiltä kasvupaikoilta (esim. navetan lähiympäristö).
Kasvien keruussa noudatetaan
kestävän käytön periaatetta. Kasveja ei revitä juurineen tai rönsyineen. Jos
kasvusto on pienehkö, ei yhdestä yksilöstä saa ottaa kaikkia lehtiä. Jos
suuntaa retkensä vuosittain samalle alueelle, on keräyspaikkoja kuitenkin hyvä
vaihdella. Levinneisyytensä äärirajoilla kasvaessaan kasvit eivät kestä
verotusta. Esimerkiksi ahomansikan lehtiä ei tule kerätä Raahe - Kajaani-linjan
pohjoispuolella eikä vadelman lehtiä Kemin - Kuusamon pohjoispuolisilla
kasvupaikoilla.
Riista ja kalat ovat
energiapitoisinta ravintoa, mitä luonnosta löytyy. Kalastusta
ja metsästystä
säädellään laeilla. Onkiminen ja pilkkiminen ovat jokamiehenoikeuksia, joitakin rajoituksia
(www.ymparisto.fi) kuitenkin on.
Satunnaisesti kalastava retkeilijä
varaa rinkan taskuun ongen tai pilkkivehkeet ja kokeilee onneaan sopivan paikan
tullen. Nuotion loisteella kypsennettäviksi sopivat parhaiten suuremmat ja
rasvaiset kalat, sillä pienet ja vähärasvaiset kalat kuivuvat. Pienistä
ahvenista esimerkiksi voi valmistaa vaikka rantakalaa ja onnistuu kalakukon
tekeminen retkikeittimen kattilassa nuotiokuopassakin. Joillakin retkeily- ja virkistyskalastusalueilla
on kalastajien käytettävissä savustuslaatikoita.
Metsämies nostaa repun lisäksi
selkään myös aseen. Taskusta löytyvät asianmukaiset luvat tarvittaessa
esitettäviksi. Illalla leiripaikalla valmistetaan ensimmäiset maistiaiset
saaliista, pääosan kuitenkin yleensä päätyessä kotiin.
- Kansalais- ja työväenopistot
- Marttaliitto ry (www.martat.fi)
- Länsirannikon Koulutus Oy (www.winnova.fi)
- Aaltonen T. ja Arkko M. 1999: Yrtit ja villivihannekset. Suomen Matkailuliitto r.y. 208 s.
- Aaltonen T. ja Arkko M. 1998: Eränkävijän ruokakirja. Ajatus kustannus Oy. 218 s.
- Arktiset Aromit -nettisivut (www.arktisetaromit.fi) - Sivuilta löydät tietoa luonnonmarjoista, luonnonsienistä, luonnonyrteistä ja syötävistä erikoisluonnontuotteista.
- Härkönen M., Järvinen I. ja Nyman A. 1997: Kauppasienet. Oy Edita Ab. 96 s.
- Kytövuori P. ja Hopsu-Neuvonen A. 1996: Kanankaalista karpaloon - luonnonruokaa keväästä syksyyn. Marttaliitto ry. 64 s.
- Mäkinen Y. ym. 1996: Kauppayrtit. Oy Edita Ab. 64 s.
- Relve H. 1995: Suomen luonnonmarjat. Atena kustannus Oy. 138 s.
- Siivonen M.: Erämiehen keitto-opas. 110 s.
- Slipher B. 2005: Sienet ja marjat. Syötävien luonnonkasvien taskuopas. Karisto Oy. 120 s.
- Wiseman J. 1997: Retkeilijän selviytymisopas. WSOY. 288 s.
- ..............................................................................................................................................................
Henkiinjäämisopas / Luonnonvarat vararavintona
Niukkoina aikoina luonnon suomia antimia on käytetty tarkemmin kuin muulloin. Osa näistä ohjeista on käyttökelpoisia ja terveellisiä myös arkipäiväisessä ruokapöydässä, joten ei ole syytä odottaa nälkävöiden pakkokiristämistä vaan käyttää antimia monipuolistamaan arkiruokaa ja tuomaan uusia makuelämyksiä.
Maassamme on yli 500 hyödyllistä kasvilajia. Puolet niistä on kuitenkin liian harvinaisia tai uhanalaisia käytettäväksi.
Monia kasveja voidaan käyttää vihanneksina esim. pinaatin ja salaatin tapaan.
Vanhan kansan tiedoissa syötäväksi sopivista kasveista todettiin usein, että "ne sopivat kaaliksi". Kaalilla tarkoitettiin yleensä vihanneksia tai ruokalajia jossa oli mukana vihanneksia. Kaaliksi sopivina kasveina pidettiin mm. niittysuolaheinää ja nokkosta, myös karhunputki eli "ihmisputki" sopi pureksittavaksi tai sen lehdistä keitettiin kaalia. Lisäksi kasveja käytettiin jauhojen jatkeena ja teesekoituksiin. Pettuleipä on ollut kovina aikoina jokapäiväistä leipää.
Ravinnoksi ei koskaan pidä käyttää tuntemattomia kasveja tai sieniä!
Kuinka paljon ihminen kuluttaa energiaa ja miten energiantarve tyydytetään?
1. Lehdet ja versot, kukat ja nuput
Aho- ja niittysuolaheinä sopivat keväällä pinaatin tapaan käytettäväksi. Koska ne sisältävät myrkyllistä oksaalihappoa, niitä ei saa käyttää liikaa yhdellä kerralla. Siemenet kelpaavat syksyllä jauhojen jatkeeksi leivontaan. 2. Juuret
Apilat kelpaavat myös ihmisravinnoksi. Salaatteihin voi laittaa kukkia ja kaikkein pienimpiä lehtiä. Samoja voi käyttää myös leipätaikinan lisukkeeksi tai kuivata teeksi. Höyrytettynä tai keitettynä niitä voi lisätä myös muihin vihannesruokiin.
Osmankäämin noin 20-30 cm mittaiset kevätversot aikaisin ovat kokonaan syötäviä. Ne voidaan syödä raakana tai keittää. Suurempaa kasvia on kuorittava, jotta päästäisiin käsiksi valkoiseen pehmeään sisäosaan, jota voidaan paahtaa avotulella.
Koivun nuoret hiirenkorvat kelpaavat salaatteihin ja mausteeksi tillin ja persiljan korvikkeena. Ennen juhannusta kerätyt lehdet kelpaavat kuivattuna teeksi.
Maitohorsma on ollut kaikkien pohjoisen pallonpuoliskon alkuperäiskansojen ravintona ja hätäravintona. Nuoret versot ja lehdet kelpaavat salaatteihin ja pinaatin tapaan vihannesruokiin. Niitä on myös kuivattu talvea varten. Kesällä ennen kukintaa kerätyt lehdet sopivat kuivattuna teeksi. Myöhemmin kesällä kasvi muuttuu voimakkaan makuiseksi eikä niitä voi enää syödä.
Nokkonen on tunnetuimpia ravinnoksi käytettäviä luonnonkasveja. Nuoret versot ovat parhaita 10-15 cm mittaisina. Niitä keitetään vain 5min ja käytetään keittoihin, muhennoksiin ja ohukaisiin. Vanhoissa nokkosruokaohjeissa käytetyn nokkosen määrät saattoivat olla sangen suuria, jopa 250g neljän hengen ruokaan. Nykyaikainen nokkoskeitto keitetään vajaasta litrasta, 55-70g, tuoreita nokkosia.
Nokkosta kerätään kesällä koko talven tarpeiksi ja kuivataan ilmavassa varjoisassa paikassa tai uunin jälkilämmössä. Nokkosta voidaan myös pakastaa. Sitä käytetään leivän lisäkkeeksi vaikkapa seuraavaan tapaan: nokkosen versot ja isommat lehdet keitetään pehmeiksi. Keitinvesi voidaan käytttää taikinaliemenä. Keitetyt nokkoset jauhetaaan hienoksi esim. myllyllä. Taikina tehdään tavalliseen tapaan ja leipä leivotaan esim. sämpylöiksi. Keittokirjasta löytyy nykyajan sovellutuksia nokkosleivistä.
Piharatamo kelpaa vihannesruokiin pinaatin tavoin aivan nuorena. Vanhemmiten sen maku muuttuu kitkeräksi.
Voikukka on kaikilta osiltaan syötävä. Nuoret lehdet ja nuput sopivat salaatteihin, lehdet myös pinaatin tapaan. Kasvin A-vitamiinipitoisuus on moninkertainen viljeltyyn salaattiin verrattuna. Nykyään on salaattivoikukan siemeniä saatavissa siemenkaupoista.
Voikukan lehtiä voi käyttää salaattina ja pinaatin tapaan. Kansanhuoltoministeriön ohjeissa 1941 neuvottiin käsittelemään voikukkaa seuraavasti, jotta karvas maku häviäisi: "Salaatiksi ovat tavalliset valossa kasvaneet lehdet liian karvaita. Mutta jos kasvit keväällä peitetään esim valoa läpäisemättömällä laatikolla, ovat nämä pimeässä kasvaneet vaaleat lehdet hienoa mureaa salaattia." Näin kasvatettu voikukka ei kuitenkaan ole yhtä ravintorikasta.
Juurakoista on yleisemmin tehty jauhonjatketta. Raaka-aineena on käytetty mm. maitohorsman juuria, lumpeen, ulpukan, järvikaislan ja järviruo'on juurakoita sekä juolavehnän juurakkoa. Yleisin leivän lisäke on ollut kuitenkin suovehkan juurakko, jonka myrkyllisyys on kadonnut keitettäessä tai kuivattaessa. Suurijuurakkoisten vesikasvien kuten vehkan, raatteen, lumpeen ja ulpukan käyttöä poikkeustilanteiden ravintolähteenä on tutkittu. 3. Marjat
Tässä listassa myös muita käyttömahdollisuuksia:
Juolavehnän juuret kelpaavat keittoihin, muhennoksiin, velleihin, puuroon, pannukakkuihin ja leivontaan jauhonjatkeeksi. Juurista on joskus keitetty siirappiakin, 10 kilosta juuria tulee noin 1,5 kiloa siirappia. Paahdetut juuret käyvät korvikekahvin valmistukseen.
Kallioimarre on pieni helposti tunnistettava saniainen, jonka juurakko sisältää polttavan makeita lakritsamaisilta maistuvia sokerilajeja. Kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää makeuttamisaineena.
Maitohorsman juuresta voidaan tehdä jauhoja. Kansanhuoltoministeriön vuoden 1941 ohjeiden mukaan maitohorsman juuresta tehtyjä jauhoja piti seisottaa ainakin kuukausi ennen käyttöä, jotta siitä katoaisi sille ominainen kitkerä maku. Venäjällä maitohorsman nuoria juuria käytetään raakana ja keitettyinä parsan ja kaalin tapaan. Kuivatuista juurista tehdään jauhoja, josta keitetään maitopohjaista puuroa, tehdään pannukakkua ja leivotaan leipää.
Meri-, metsä-, ja järvikaislan juurakot kuivattuna ja jauhettuna käyvät jauhojen jatkeeksi.
Nokkosen juurakossa on pienia punaisia silmuja heti lumen sulamisen jälkeen keväällä. Ne kelpaavat hätäravinnoksi sinältäänkin.
Osmankäämi on perunaakin satoisampi villi ruokakasvi. Kasvin juurta on käytetty kriisiaikoina tärkkelysjauhon raaka-aineena.
Voikukan vahva tärkkelyspitoinen paalujuuri sisältää myös runsaasti ravintoaineita. Juurista saa oivallista leipää. Juuret ovat parhaimmillaan keväällä tai syksyllä. Ne kerätään ja raaputetaan puhtaiksi. Paloitellut ja halkaistut juuret keitetään, jotta karvas maku häviäisi. Tämän jälkeen juuret jauhetaan esim. lihamyllyllä hienoksi. Seokseen sekoitetaan hiiva ja tarpeellinen määrä jauhoja. Taikina leivotaan normaaliin tapaan. Voikukan juurella voi höystää joko vaaleaa tai tummaa leipää. Leivät voidaan maustaa: ruisleipä esim. kuminalla tai vehnäleipä kardemummalla. Voikukan juuri käy liemijuuresten tapaan keittoihin ja kuivattuna ja paahdettuna siitä on tehty kahvin korviketta.
Marjat ovat luonnonmuonista yksinkertaisimpia käyttää, sillä ne voidaan syödä sellaisenaan. Syötäväksi kelpaavat vadelmat, mustikat, mansikat, lakat ja puolukat. Lisääksi juolukat, karpalot, tyrnin- ja ruusunmarjat ovat käyttökelpoisia. Pihlajanmarjoja voi käyttää vaikka leipätaikinan jatkeena. 4. Puiden antimet
Marjojen energiapitoisuus on vain 165-300 kJ 100 g kohti. Poikkeuksena ovat tyrni, pihlaja ja ruusut, joiden energiapitoisuus on suurempi. C-vitamiinia marjat sisältävät runsaasti, rasvaliukoisia ja B-vitamiineja niukasti. Eräissä tapauksissa marjat ovat hyviä kivennäisaineiden lähteitä, mm. 200 g puolukoita tyydyttää päivittäisen mangaanin tarpeen.
Kansanhuoltoministeriön ohjeet 1941 suosittelivat teeksi vadelman, mansikan, puolukan ja mustikan lehtiä. Teeksi käytettävät lehdet voi hiostaa ennen kuivaamista. Näin niiden hyvä aromi saadaan esiin.
Puiden antimista hätäravintona on tunnetuinta pettu. 5. Jäkälät
Haapa on myös pettupuu, vaikka sitä ei ole Suomessa juurikaan käytetty. Puun mahla on aikaisin keväällä käyttökelpoista, mutta muuttuu pian liian salisyylinmakuiseksi. Kevättalvella nilasta ja silmuista keitetty hyytelömäinen massa on hätäravinnoksi kelpaavaa.
Koivun tuohen alla olevaa punaista parkkia on käytetty teeksi ja hätäleipiin. Talvella nuoret ohuet oksat kelpaavat teen valmistukseen paremman puutteessa. Ennen lehtien puhkeamista keväällä koivusta voi laskea mahlaa. Sokeripitoista mahlaa voi nauttia virkistävänä juomana.
Kuusen havut kelpaavat havuteen valmistukseen. Nuorista vuosikasvaimista voi keittää ennen juhannusta hilloketta. Kovettunut pihka sopii purupihkan valmistukseen.
Mänty on pettupuuna tunnettu. Paras pettu irroitettiin syksyllä tai keväällä, mutta talvellakin hätätilanteessa sitä voi käyttää jopa suoraan puunrungosta veistellen. Havut kelpaavat kuusen tavoin teen valmistukseen.
Petun valmistamisen ohjeet
Suurten nälkävuosien aikana jäkälää on käytetty runsaasti ihmisten ja eläinten ravintona. Islanninjäkälä sopii paremmin kuin poronjäkälä ihmisravinnoksi, ja sen käyttö on ollut niin yleistä, että sitä on kerätty myös myyntiin. Jo entisaikoina, kun jäkälään jouduttiin turvautumaan, tiedettiin että se pitää esikäsitellä kitkerien ja haitallisten jäkälähappojen poistamiseksi. Tehokkaaksi tavaksi on kehitetty emäskäsittely, johon ovat liittyneet keitto, huuhtelu ja kuivatus. Käsittely on tehty soodalla, potaskalla tai tuhkalla. Jäkälien on annettu olla emäsliuoksessa 1-5 vuorokautta. Emäskäsittelyn jälkeen jäkälät on valutettu ja huuhdottu, kuivattu ja jauhettu. Hätäravinnoksi käytettäessä on parempi keittää jäkäliä noin tunti ennen niiden käyttöä keittoihin tai pataruokiin. Esikäsiteltyä jäkäläjauhoa on käytetty lähinnä leipään. Jäkäläjauhoa on sekoitettu ruis- tai kaurajauhoihin, mutta leipää on tehty myös jäkälästä ja verestä. Lisäksi jäkäläjauhoja on käytetty puuroihin, velleihin, pannukakkuihin, mehukeittoihin, vihanneskeittoihin, jäkäläpyöryköihin, jopa erilaisiin jälkiruokiin. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa toimi useita viinatehtaita, joiden raaka-aineena oli jäkälä.
Jäkälästä on mahdollista valmistaa myös hyytelöivää ainetta. Huolellisella käsittelyllä saadaan hajuton ja mauton jauhe, jota voidaan käyttää marmeladien, hyytelöiden ja kiisseleiden valmistukseen. Se tehtiin näin: puhdistetut jäkälät liotettiin soodaliuoksessa vuorokausi, jonka jälkeen ne puristettiin kuiviksi, huuhdeltiin vedessä ja keitettiin yksi tunti (5 litraa vettä jäkäläkiloa kohti). Seos suodatettiin kuumana. Liuosta haihduttamalla saatiin hyytyvä massa ja edelleen huolellisesti kuivaamalla hyydyttävä jauhe................................................................................................................................................... Villiyrtit/ LuontoPortti http://www.luontoportti.com/suomi/fi/?pg=2&q=villiyrtti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti