sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Aki Kaurismäki palkittiin parhaana ohjaajana Berliinissä: ”Kiitos paljon”

Aki Kaurismäki palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisella karhulla parhaasta ohjauksesta.
–Hän on luonut elokuviinsa aivan oman kielen. Tämä elokuva on lisäksi samaan aikaan niin komedia, satiiri kuin tragediakin, tuomariston jäsen, tunisialainen elokuvatuottaja Dora Bouchoucha Fourati sanoi tuomariston perusteluissa.
Kaurismäki ei saapunut lavalle noutamaan palkintoa eikä pitänyt perinteistä kiitospuhetta, vaan palkinto tuotiin hänelle katsomoon.
-Hyvät naiset ja herrat, kiitos paljon, hän tyytyi sanomaan.
Kaurismäen pakolaisuutta käsittelevä elokuva Toivon tuolla puolen kilpaili myös festivaalin pääpalkinnosta Kultaisesta karhusta. Kultaisella karhulla palkittiin kuitenkin unkarilaisohjaaja Ildikó Enyedin elokuva On Body and Soul.
Aki Kaurismäki teki vuonna 2002 suomalaista elokuvahistoriaa, kun hän voitti erittäin arvostetun juryn Grand Prix'n elokuvalla Mies vailla menneisyyttä Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuvassa näytellyt Kati Outinen palkittiin tuolloin Cannesissa parhaana naisnäyttelijänä. Mies vailla menneisyyttä oli myös parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana vuonna 2002, jolloin Kaurismäki boikotoi Oscar-gaalaa ja Yhdysvaltoja Irakin sodan takia.
Vuonna 2012 Kaurismäen elokuva Le Havre kahmi palkintoja. Elokuva palkittiin muun muassa Gold Hugo -palkinnolla Chicagon elokuvajuhlilla ja ekumeenisen juryn palkinnolla Cannesissa.
Viime vuonna Kaurismäki sai Cannesissa elokuvaohjaajien myöntämän kunnianosoituksen Carrosse d'Or -palkinnon urastaan. Vuonna 2007 hänelle annettiin Pier Paolo Pasolini -palkinto.

 Katso Toivon tuolla puolen -elokuvan traileri alla.

Otteita Kaurimäen haastattelusta:
– Ei minulla tunnetusti ole koskaan mitään tunteita, Kaurismäki toteaa.
Hän sanoo olevansa festivaaleilla vain töissä. Tapahtumaan osallistuu elokuvatuottaja Kaurismäki, ei ohjaaja Kaurismäki.
– Taiteelliset ambitiot jäävät kotiin, hän sanoo.
Kaurismäki kieltää jännittävänsä, mitä lauantai-illan palkinnonjaossa tapahtuu.
– Kun olin paperikoneen kolmas apumies Kuusankoskella vuonna 1973, minulla oli jännitystä, meneekö paperirulla koneen läpi viiden minuutin välein, hän kuvailee.
– Se oli jännitystä. Elokuva on pelkkää elokuvaa. Sodankylässä jännitän sitä, katkeaako filmi. Nyt jännitystä on vain siitä, katkeaako filmi omasta päästä. Se taas ei muita kiinnosta.

Avoimesti poliittinen elokuva 

Haastattelu tapahtuu Savoy-hotellissa Berliinin eläintarhan lähellä, vaikka suurin osa festivaalin tapahtumista on Potsdamer Platzilla kaupungin toisella puolella. Savoy on Kaurismäen suosikkipaikka jo kolmen vuosikymmenen takaa, jolloin hänen elokuviaan esitettiin vastapäisessä Delphi-teatterissa.
Elokuvantekijällä on selitys sille, miksi Toivon tuolla puolen nähdään Berliinissä eikä arvoasteikolla korkeammalla olevalla Cannesin elokuvafestivaalilla.
Aihe on niin ajankohtainen, että jos olisin tarjonnut tämän elokuvan Cannesiin, se olisi tullut ensi-iltaan kaikkialla syksyllä. Ja syksyllä pakolaiset ovat jo kuolleet pakkaseen.

 Juuri se, että pakolaistarinaa kerrotaan sadun keinoin, tuntuukin koskettavan nyt Berliinissä.
– Tämä on poliittinen elokuva, Kaurismäki sanoo.
– Harvoin väitän poliittisesti asioita suoraan, mutta nyt väitän.
Kovin optimistinen hän ei elokuvansa vaikutusmahdollisuuksien suhteen silti ole.
Jean Renoir yritti estää toisen maailmansodan elokuvallaan Suuri illuusio. Jälkeenpäin hän sanoi, ettei onnistunut, Kaurismäki sanoo.

"Rahalla ei ole moraalia"

Kaurismäki sanoo olevansa surullinen suomalaisesta politiikasta. Hallituksen toimet ja niiden seuraukset saavat kovaa kritiikkiä.
– Nyt näyttää pahalta, kun Sodankylän aapasuokin kuivatetaan. Todella pahalta, Kaurismäki sanoo.
– Politiikka ja talous ovat niin sekaantuneet toisiinsa, että siitä ei hyvää seuraa.
Ohjaajan mukaan tilanteeseen on johtanut se, että rahalla ei ole moraalia. Hän sanoo Karl Marxin Pääoman selittävän tilannetta.
– On historian suurin vitsi, ettei Suomessa ole korruptiota. Ei korruptio ole vain sitä, että voit maksaa sinut pysäyttäneelle poliisille kympin ja jatkaa matkaa. Meidän korruptiomme on ylempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti