Metsässä 300 päivää vuodessa
Osa ihmisistä on Pekka Väänäsen mielestä vieraantunut luonnosta.
Julkaistu:
Kun olet vähän aikaa metsässä, tajuat, mitä se sinulle antaa, sanoo talvista polkua Nuuksiossa harppova Pekka Väänänen.
”Metsän terveysvaikutukset ovat kiistattomia ihan ilman tutkimustuloksia ja professoreitakin. Sen voi jokainen kokea, kun vain menee metsään ja on siellä vähän aikaa. Täällä tulee rauhallinen olo, ja jos ei tule, se ei ole metsän vika”, Väänänen tietää.
Selässään Väänäsellä, 56, on eväsreppu. Kädessä roikkuu nokipannu.
Reitti Iso-Holman tulipaikalle on tuttu.
Hän pysähtyy tämän tästä. Katselee ja kuuntelee.
Kuusien oksat hipovat karvahattua. Lunta varisee miehen selkään.
”Metsä on aina aito ja rehellinen ja sinne voi tulla sellaisena kuin on. Se ei koskaan syytä, vaan ottaa avosylin vastaan”, Väänänen tietää.
”Joskus kun olen ollut murheen murtama ja ajatellut mennä puuta halaamaan, tuntuu kuin jokainen metsän oksa jo matkalla kurkottaisi lohduttamaan minua.”
Osa ihmisistä on Väänäsen mielestä vieraantunut luonnosta.
”Emme me ole riippuvaisia ipadeista tai netistä, kyllä me olemme riippuvaisia metsästä, sillä se tuottaa hapen meille.”
Hän peräänkuuluttaa sitä, että virtuaalitodellisuudesta tullaan luontoon ja käytetään kaikkia aisteja.
”Yksi sukupolvi on varmasti mennyt noiden puhelimien ja tietotekniikan kanssa.”
”Metsän terveysvaikutukset ovat kiistattomia ihan ilman tutkimustuloksia ja professoreitakin. Sen voi jokainen kokea, kun vain menee metsään ja on siellä vähän aikaa. Täällä tulee rauhallinen olo, ja jos ei tule, se ei ole metsän vika”, Väänänen tietää.
Selässään Väänäsellä, 56, on eväsreppu. Kädessä roikkuu nokipannu.
Reitti Iso-Holman tulipaikalle on tuttu.
Hän pysähtyy tämän tästä. Katselee ja kuuntelee.
Kuusien oksat hipovat karvahattua. Lunta varisee miehen selkään.
”Metsä on aina aito ja rehellinen ja sinne voi tulla sellaisena kuin on. Se ei koskaan syytä, vaan ottaa avosylin vastaan”, Väänänen tietää.
”Joskus kun olen ollut murheen murtama ja ajatellut mennä puuta halaamaan, tuntuu kuin jokainen metsän oksa jo matkalla kurkottaisi lohduttamaan minua.”
Osa ihmisistä on Väänäsen mielestä vieraantunut luonnosta.
”Emme me ole riippuvaisia ipadeista tai netistä, kyllä me olemme riippuvaisia metsästä, sillä se tuottaa hapen meille.”
Hän peräänkuuluttaa sitä, että virtuaalitodellisuudesta tullaan luontoon ja käytetään kaikkia aisteja.
”Yksi sukupolvi on varmasti mennyt noiden puhelimien ja tietotekniikan kanssa.”
Kyllä Väänänenkin on Facebookissa. ”Mutta mä heitän sinne luontokuvia, jotta ihmiset tulisivat tänne metsään.”Vieraantumisen huomaa Väänäsen mielestä siinä, että aiempien sukupolvien tiedot ja taidot eivät ole nykyihmiselle enää itsestäänselvyyksiä.
”Meillä on tuossa nuotiossa kuusta ja mäntyä, ja ne räiskyvät palaessaan. On siellä joukossa muutama koivu, joista ei kipinät lennä. Tämmöinenkin tieto on monelta jo hävinnyt.”
Väänänen on oppinut metsästä paljon vanhuksilta ja lapsilta. Vanhoilla ihmisillä on ikiaikaista tietoa esimerkiksi siitä, miten luonnosta voi lukea vaikkapa sään muuttumista.
Lapset taas opettavat uteliailla kysymyksillään, joihin on välillä itsekin etsittävä vastausta.
Vaikka Väänänen on viettänyt todella paljon aikaa Nuuksiossa, hän jaksaa innostua metsästä.
”Se pakottaa sinut oppimaan asioita. Metsä on koko ajan uusi maailma, vaikka kuinka luulet sen tuntevasi. On kuin rakentaisi palapeliä, joka ei todennäköisesti koskaan tule valmiiksi.”
Hän on rakentanut Nuuksion palapeliään vuodesta 1986.
Ajokortiton nuorukainen tuli kaverinsa kanssa Haukkalammelle, jossa ei tuohon aikaan juuri muita ihmisiä näkynyt. Alueesta tuli osa kansallispuistoa vasta vuonna 1994.
”Puut, sienet, marjat, kalliot. Ja taisin saada ahvenenkin. Ihastuin heti. Ajattelin, että ei tämmöistä paikkaa voi maan päällä olla.”
Jylhä luonto lampineen todella koukutti Väänäsen. Nyt hän on viettänyt Nuuksion metsissä 30 vuoden ajan vähintään 300 päivää vuodessa vähintään neljän tunnin ajan.
Lukemiin toki vaikuttaa se, että Väänäsen työpaikka on jo vuosia ollut Nuuksion pohjoisosassa Kaitlammen rannalla Metsähallituksen omistamassa talossa ja sen ympäristössä. Yrittäjä vie metsään tyky-porukoita ja elämysretkeilijöitä – pääsee siinä samalla itsekin.
”Joskus kun tulen tänne, tuntuu siltä kuin tulisin kotiin”, Väänänen sanoo nuotiolla ja nyökkää kohti kallioita.
Tuli rätisee. Istutaan hiljaa. Odotetaan, että kahvivesi kiehuu. Tuijotetaan nuotiota.
Kaivetaan kupit ja muovirasia, jossa on muhkeat palat mustikkapiirakkaa.
”Kun katsoo tulta, on kvartaaliajattelut kaukana. Kun seuraa kestääkö puukeko nokipannun alla vai ei, pää tyhjenee turhista ajatuksista”, Väänänen sanoo ja nostaa puuklapilla nokipannun pois tulelta.
”Metsässä on henkireikä kiireen ahdistamalle yhteiskunnalle. Siksi toivoisin, että metsän virkistyskäyttö otettaisiin huomioon, kun tehdään valtion ja kuntien budjetteja ja muistettaisiin, kuinka paljon se voi lisätä ihmisten aktiivisuutta, työssä jaksamista ja hyvinvointia.”
Kun Väänänen harppoo metsäpolkua, hän ei vilkuile gps-laitetta tai sykemittaria. Hän haluaa kokea metsän hajut, maut ja äänet.
”En halua tuijottaa koko ajan pientä kuvaruutua. Eihän silloin huomaa lintuja tai mustikoita, tai sitä kun valo herättää puun silmuja.”
Jos hänen tarvitsee suunnistaa, mukana on paperikartta ja kompassi. Niistä ei lopu akku.
”Puut, sienet, marjat, kalliot. Ja taisin saada ahvenenkin. Ihastuin heti.”Pelko valtaa jotkut ihmiset metsässä
”Enemmän mä pelkäisin kaupungissa. Monia väkivallantekoja ei tapahdu metsässä ollenkaan, eikä täällä ole vaaraa jäädä auton alle.”
Petoeläimistä oppaana ja luontomatkailuyrittäjänä toimivalta Väänäseltä kysytään myös usein.
Tosiasia on kuitenkin se, että pedot käyvät ani harvoin ihmisen kimppuun.
”Sudet, ahmat ja karhut voivat olla toisille eläimille ja elinkeinoille vahingollisia, mutta eivät ne metsässä kulkijaa haittaa. Vastaa lottovoiton lukemia nähdä karhu, ja jos sä kerran näät karhun, niin se on nähnyt sinut jo sata kertaa.”
Kylmä on Väänäsen mielestä suurempi vaara Suomen luonnossa kuin petoeläimet. ”Mutta sitä vastaan voi suojautua kerrospukeutumisella, eikä metsään tarvitse lähteä kaupan kautta merkkivaatteissa, vaan kaikkien kotoa löytyy paitaa, sukkaa, kerrastoa ja käsineitä.”
Metsä on Väänäselle vuodenaikojen mukaan vaihtuva taulu, konsertti ja ravintola. Se on kuikan huuto kesäyössä, jalkojen alla nariseva pakkaslumi, vastaongittu ahven kypsymässä tikunnokassa.
”Ne on pieniä luontoon kätkettyjä ja ilmaisia onnen palasia, joita metsässä kävelevä löytää.”
Näin tumpelokin saa nuotion syttymään
Metsäretken kruunaa eväshetki nuotiolla. Jos saa nuotion syttymään ennen nälkäkiukkua.Luonto-opas Pekka Väänäsen vinkeillä onnistut. Pakkaa reppuun mukaan koivun tuohta ja muutama kuiva ja ohut sytykepuu.
”Huoltoasemilta voi ostaa puusäkkejä ja viedä kotiin semmoisen. Sieltä voit ottaa aina muutaman halon mukaan ja sinulla on aina kuivat aloituspuut”, Väänänen sanoo.
”Ne kyllä sitten sytyttää isommatkin puut, vaikka ne olisivat vähän märkiä. Yleisillä tulipaikoilla puut voivat joskus olla vähän märkiä.”
Kemiallisia aineita välttelevänä Väänänen ei suosittele sytytyspaloja. Kuiva koivun tuohi sen sijaan on hyvä nuotion sytyttäjä.
”Monet lapset, eivätkä enää kaikki aikuisetkaan tiedä, että vain se puun kuoren ihan uloin kerros toimii. Tuohen alla olevalla nilakerroksella nuotio ei syty.”
Aina tuohea ei ole saatavilla. Tällöin tuikkukynttilä voi pelastaa sytyttäjän.
”Yksi hyvä konsti on ottaa tuikusta se metallikuori pois ja laittaa nuotioon vain se kynttiläosa”, Väänänen vinkkaa.
Jos aikoo tehdä tulella nokipannukahvia, kannattaa latoa puut ristikkäin neliön muotoon. Tällöin saat tasaisen alustan kahvipannulle ja voit asetella sen päällimmäisten puiden päälle. Puiden väliin kannattaa jättää noin sentin raot, jotta ilma pääsee kulkemaan halkojen välissä ja nuotio palaa kunnolla.
”Ristikko pysyy kyllä kasassa siihen saakka kunnes vesi kiehuu, jos siihen ei laita liian pieniä puita.
Suunnan ottaminen
Kompassia käytetään silloin, kun halutaan kulkea suoraviivaisesti samaan suuntaan.
- Kompassi asetetaan kartalle niin, että sen pitkä sivu on lähtöpisteestä tavoitepisteeseen ja kompassin pohjalevyn suuntanuoli osoittaa kulkusuunnan.
- Kompassin neularasiaa käännetään niin, että sen pohjassa olevat viivat ovat kartan koordinaattiviivojen suuntaiset ja kompassin pohjoishaarukka osoittaa karttapohjoiseen eli kartan yläreunaan.
- Kompassi nostetaan kartalta ja sitä pidetään kädessä vaakasuorassa. Käännytään niin, että pohjoisneula osuu haarukkaan. Kompassin suuntanuoli osoittaa nyt suunnan, johon on kuljettava.
- Suunnalla kuljettaessa etenemistä seurataan myös kartalta ja ympäröivästä maastosta.
Suuntiminen
Suuntimisella tarkoitetaan oman sijainnin paikantamista kiintopisteisiin otettujen suuntien avulla. Tähän tarkoitukseen soveltuu erityisen hyvin peilikompassi, mutta myös levykompassilla saadaan riittävän hyvä tulos. Suuntimista voidaan käyttää silloin, kun ollaan epävarmoja omasta sijainnista ja lisäksi nähdään kauempana vähintään kaksi kiintopistettä esim. radiomasto, tunturin huippu tai rakennus, joiden sijainnin pystyy paikallistamaan kartalla.
- Tähdätään kompassin kulkusuuntanuoli kohteeseen. Kompassia liikuttamatta kierretään neularasiaa siten, että pohjoisneula on pohjoishaarukassa. Kompassi tulee pitää vaaka-asennossa niin, että neula pääsee vapaasti liikkumaan.
- Asetetaan kompassi kartalle siten, että kompassin pitkän sivun reuna kulkee kartalla olevan kiintopisteen kautta. Käännetään koko kompassia siten, että kartan pohjoisviivat ovat samansuuntaiset kuin neularasian pohjaviivat. Neularasian pohjoishaarukan pitää osoittaa pohjoiseen myös kartalla.
- Vedetään viiva kompassin pitkää reunaa pitkin kiintopisteeseen. Jos on käytettävissä vain yksi kiintopiste, arvioidaan etäisyys siihen ja mitataan vastaava matka kartalla viivaa pitkin. Näin saadaan oma summittainen sijanti selville. Tarkempi tulos saadaan, jos voidaan ottaa suunta kahteen tai useampaan eri suunnassa sijaitsevaan kiintopisteiseen. Oma sijainti on viivojen leikkauspisteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti