Saara Sassi, 21, uhmasi äidin varoituksia ja lähti koiranpentunsa kanssa Lapin erämaahan – lopputuloksena henkeäsalpaavan kauniita vaelluskuvia
Saara Sassi aloitti vaeltamisharrastuksen vasta viime kesänä. Silti 60 kilometrin vaellus 25 kiloisen rinkan kanssa sujui kevyesti.
Saara Sassi
Saara
Sassi rakastui Lapin erämaahan viime viikon vaellusreissullaan.
10-kuinen sekarotuinen Ellu-koira nauttii sekin vaeltamisesta.
21-vuotias paljasjalkainen tamperelainen Saara Sassi
lähti vaeltamaan Lappiin yksin koiransa kanssa, vaikka äiti kuinka
varoitteli. Kun sääennusteet viime viikolla povasivat lähes hellelukemia
Lappiin, Sassi päätti siltä seisomalta lähteä.
–Olen aina halunnut vaeltaa yksin erämaassa ja päätin, että nyt on oikea hetki, kun kerran Suomen parhaat säätkin ovat Lapissa, Sassi kertoo.
Hän pakkasi mukaan muun muassa vaihtovaatteet, vedensuodattimen sekä tärkeimmän varusteistaan, gps-laitteen. Sassi halusi kulkea erämaassa merkaamattomilla reiteillä sen mukaan, miltä hetkessä tuntuu.
–Tiesin, että vaaroilla ja tuntureilla ei elä karhuja, joten ei minua pelottanut.
Sassi on kalastanut ja liikkunut luonnossa aktiivisesti koko elämänsä ajan. Silti hän innostui vaeltamisesta toden teolla vasta kesällä 2016. Sassi yöpyi ensimmäistä kertaa metsässä yksin viime keväänä Helvetinjärven kansallispuistossa. Tosin tuolloinkin mukana oli vaelluksiin jo hyvin tottunut 10-kuinen Ellu-koira. Ellu nautti eräilystä, mutta Lapin hyttyset kävivät hanakasti koiran kimppuun, punkkipannasta huolimatta.
–Olisi pitänyt ottaa mukaan ongen sijaan virveli, jotta olisin saanut evästä myös puroista. Tulimme parin päivän jälkeen pois, koska ruuat uhkasivat loppua, koska kalat eivät käyneet onkeen.
–Vaikka nykyaikana puhelin on kaikkialla ja koko ajan kädessä, vaaroilla en katsonut edes kelloa. Yksin Lapin hiljaisuudessa tuntui terapeuttisen rauhalliselta.
–Ainoa asia, mikä jäi vähän mietityttämään, on se, että olisinpa voinut jakaa vaelluksen ja sen vahvan tunne-elämyksen jonkun toisen kanssa. Että miltä olisi tuntunut nähdä se kaikki toisen, samankaltaisen ihmisen kanssa ja sitten käpertyä yhdessä vierekkäin teltassa, Sassi miettii.
–Minkä ikäinen ihminen vain pystyy vaeltamaan, kunhan vain on sopivat varusteet ja vähän kävelykuntoa.
–Olen aina halunnut vaeltaa yksin erämaassa ja päätin, että nyt on oikea hetki, kun kerran Suomen parhaat säätkin ovat Lapissa, Sassi kertoo.
Hän pakkasi mukaan muun muassa vaihtovaatteet, vedensuodattimen sekä tärkeimmän varusteistaan, gps-laitteen. Sassi halusi kulkea erämaassa merkaamattomilla reiteillä sen mukaan, miltä hetkessä tuntuu.
Saara Sassi
Rinkan paino nousi lähelle 25 kiloa ja Ellu-koiralla oli omille
ruuilleen oma rinkkansa. He vaelsivat kahden päivän aikana metsissä ja
tuntureille lähes 60 kilometrin matkan.
Saara Sassi ja Ellu-koira taivalsivat Paihkasjärvelle ja yöpyivät sen rannalla.
–Tiesin, että vaaroilla ja tuntureilla ei elä karhuja, joten ei minua pelottanut.
Sassi on kalastanut ja liikkunut luonnossa aktiivisesti koko elämänsä ajan. Silti hän innostui vaeltamisesta toden teolla vasta kesällä 2016. Sassi yöpyi ensimmäistä kertaa metsässä yksin viime keväänä Helvetinjärven kansallispuistossa. Tosin tuolloinkin mukana oli vaelluksiin jo hyvin tottunut 10-kuinen Ellu-koira. Ellu nautti eräilystä, mutta Lapin hyttyset kävivät hanakasti koiran kimppuun, punkkipannasta huolimatta.
–Olisi pitänyt ottaa mukaan ongen sijaan virveli, jotta olisin saanut evästä myös puroista. Tulimme parin päivän jälkeen pois, koska ruuat uhkasivat loppua, koska kalat eivät käyneet onkeen.
Saara Sassi
Kaksikko joi purovettä, nukkui yönsä teltassa, katseli riekkojen
lentoa ja taivalsi tuntureilla suunnistaen auringon mukaan. Sassi halusi
käyttää karttaa mahdollisimman vähän, ja seurasi gps:n tietoja vain
aika-ajoin. Ideana oli liikkua luonnon ja maisemien mukaan.
Ellu-koira kantoi omat ruokansa erämaassa rinkassaan. Taustalla kohoaa Saana-tunturi.
–Vaikka nykyaikana puhelin on kaikkialla ja koko ajan kädessä, vaaroilla en katsonut edes kelloa. Yksin Lapin hiljaisuudessa tuntui terapeuttisen rauhalliselta.
Saara Sassi
Vaelluksen kaunein hetki oli nousu lähes 900 metrin korkeuteen
Paihkasvaaralle. Sassi juoksi vaaraa pitkin ylöspäin ja välillä
takaperinkin, sillä selän taa jääneet maisemat oli pakko saada nähdä.
Lapin yöttömien öiden aika alkaa olla tältä kesältä ohi.
Saara Sassi
–Tuntureilla sää voi vaihtua hetkessä. Minulla oli kevyet vaatteet,
ja sadevarusteet teltassa. Pääsimme tunturin laelle, ja yhtäkkiä
ukkosmyrsky nousi päällemme. Silloin pelotti. Salamoi ja ukkosti suoraan
yläpuolellemme. Emme voineet muuta kuin käydä rinteeseen makuulle ja
odottelimme siinä raekuurossa ja ukkosmyrskyssä yli 20 minuuttia, ennen
kuin pystyimme turvallisesti jatkamaan matkaa.
Tshakaljärven rannalta löytyi kukkaniitty.
Saara Sassi
Suomen 27. korkeimmalta kohdalta, Paihkasvaaran huipulta avautuu
näkymä yli erämaan aina Norjan Alpeille, Saana-tunturille ja
Termisjärvelle saakka.
Saara Sassi aikoo lähteä seuraavan kerran takaisin Lappiin jo ensi syksynä.
–Ainoa asia, mikä jäi vähän mietityttämään, on se, että olisinpa voinut jakaa vaelluksen ja sen vahvan tunne-elämyksen jonkun toisen kanssa. Että miltä olisi tuntunut nähdä se kaikki toisen, samankaltaisen ihmisen kanssa ja sitten käpertyä yhdessä vierekkäin teltassa, Sassi miettii.
Saara Sassi
Sassi haluaa kannustaa muitakin vaeltamisen pariin.
Vaikka
Saara Sassi vältti nuotion sytyttämistä kuivan maaston takia,
ukkosmyrskyn jälkeen tuli antoi lämpöä läpimärille vaeltajille.
–Minkä ikäinen ihminen vain pystyy vaeltamaan, kunhan vain on sopivat varusteet ja vähän kävelykuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti