Paleletko jatkuvasti?
Oletko sinäkin porukan vilukissa? Tiedäkö mistä se voisi johtua?
Toiset ovat vilukissoja, jotka
tarvitsevat villasukkia kesälläkin, toiset taas pärjäävät kevyemmillä
kerroksilla vaikka ympäri vuoden.
Vilutuksen yksi syy juontuu
sukupuolesta: naiset palelevat miehiä herkemmin. Miehillä on nimittäin enemmän lihaskudosta, joka tuottaa myös tehokkaammin lämpöä.
Vilukissa voikin hyötyä lihastreenistä myös palelun
ehkäisyssä.
Treenaajan kannattaa kuitenkin pitää
huolta myös terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä
nesteensaannista, sillä alipaino ja liian niukka rasvaprosentti voivat
altistaa palelulle. Nestehukka voi myös heikentää verenkiertoa ja näin
aiheuttaa palelua.
Palelun taustalla voivat olla myös liian vähäiset yöunet. Univaje voi hidastaa
aineenvaihduntaa, jolloin elimistö tuottaa lämpöäkin vähemmän. Tämä ei ole
varsinaisesti vaarallista, mutta ei toisaalta myöskään miellyttävää, joten
vilukissan kannattaa pitää huoli riittävästä unen saannista.
Palelun taustalla voi olla myös kilpirauhasen vajaatoiminta, joka niin ikään hidastaa
aineenvaihduntaa ja aiheuttaa näin muun muassa palelua ja väsymystä.
Kilpirauhasongelmia epäiltäessä kannattaa kääntyä lääkärin puoleen oikean
diagnoosin ja lääkityksen saamiseksi.
Palelijan kannattaa myös tarkistaa,
että ruokavaliosta saa riittävästi rautaa ja
B12-vitamiinia, joiden puute voi aiheuttaa anemiaa ja näin myös altistaa
palelulle. Ruokavalioon, liikuntaan ja lepoon panostamisen lisäksi vilukissan
kannattaa pysyä savuttomana tai lopettaa
tupakointi viimeistään nyt, sillä sauhuttelu on myrkkyä myös verenkierrolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti